Ja niin me saavuimme Phuketiin häitä viettämään. Heti matkan toisena päivänä tapasimme hääsuunnittelijamme eli ”wedding plannerimme” Noin hotellillamme, ja viimeinenkin pelko siitä, että meitä olisi huijattu, haihtui savuna ilmaan.
Häät, täältä tullaan!
Noilla oli mukanaan kannettava tietokone ja iPad, joista katsoimme kukkakäytävien kuvat (joista siis yhdistelisimme itsellemme mieluisen käytävän) ja varmistimme, että hän oli löytänyt netistä oikeat musiikkikappaleet hääseremoniaamme varten.
Ja kyllähän Noi oli löytänyt: Finlandersin Oikeesti, Bryan Adamsin (Everything I do) I do it for You sekä Johanna Kurkelan Rakkauslaulu.
Kävimme myös läpi hääpäivän kulun eli sovimme aikataulusta: Monelta valokuvaaja tulisi hotellillemme (halusimme, että muutamia kuvia otettaisiin jo hotellillamme Phuket Orchid Resortissa) ja koska ajaisimme hakemaan häävieraita. Häävieraina olisivat toisessa hotellissa asuva suomalainen tuttavaperhe, joille häät tulisivat yllätyksenä, ja Phuketissa asuvat filippiiniläiset artistiystävämme.
Häävieraat kyydissä suuntaisimme sitten hääpaikalle, joksi oli sovittu Patong Beachin loppupää, jonne ei olisi pitkääkään matkaa hotelliltamme Karon Beachilta.
Tapaamisen päätteeksi maksoimme hääpaketin loppusumman eli 70 prosenttia käteisellä, ja Noi kuittasi koko summan maksetuksi merkaten puumerkkinsä tulostamaani laskuun.
Huoahdin helpotuksesta. Nyt paikan päällä tuntui entistäkin oikeammalta ratkaisulta se, että olimme kääntyneet häitä järjestävän firman puoleen sen sijaan, että olisimme koettaneet hoitaa kaiken itse.
Tehtävää riitti itsellä siltikin. Oli teetettävä hääpuvut ja valittava mieleinen ravintola hääillallista varten.
Hääpuku tekoon
Olimme päättäneet teettää häävaatteet paikan päällä. Itse halusin jonkun yksinkertaisen, lyhyen mekon, en mitään ”kermakakkuhörselöä”. Sellainen ei olisi tyyliseni. Mieheni halusi vaaleat housut, joiden lahkeet hän käärisi ylöspäin ja valkoisen paitapuseron, jonka hihat hän niinikään käärisi ylös.
Olisi rennon oloinen ja näköinen asu, ei mikään jäykkä puku (ja kuumakin puku olisi!). Alta kolmivuotiaalle pojallemme halusimme samanlaiset vaatteet kuin isillekin, tosin paidasta tehtäisiin lyhythihainen, joka olisi pienelle miehelle pitkähihaista helpommin puettava.
Olimme lomailleet vuotta aiemmin samaisessa hotellissa, ja tuolloin olivat tulleet tutuksi lähellä sijaitsevien vaatturiliikkeiden nuoret miehet. Menimmekin sitten yhteen niistä hintoja kyselemään ja katselemaan kirjoja, joissa oli monenlaisia hää- ja juhlamekkoja. Niistä löytyikin melkein heti mieleinen mekkomalli.
Keskustelimme malleista, materiaaleista, hinnasta ja aikataulusta, otimme mittoja ja lopulta pääsimmekin kaikesta yhteisymmärrykseen ja teimme tilauksen. Aikaa häihin olisi hieman päälle viikon verran, mutta toivoimme, että vaatteet olisivat valmiita aikaisemmin, etteivät ne vaan jäisi viime tippaan. Sovimme samalla jo ensimmäisestä sovituspäivästä.
Kävimmekin sitten useampana päivänä ja iltana kyseisessä putiikissa vaatteita sovittamassa. Miesten paidat ja housut valmistuivat nopeimmin ja kylläpä ne olivatkin hienot! Komea oli pikkumies, kun sai päälleen juuri mittojen mukaan tehdyn valkoisen, lyhythihaisen kauluspaidan ja vaaleanbeiget housut prässeineen kaikkineen! Äidillä tuli tippa silmään <3
Päätimme jättää miehen ja pojan vaatteet räätälille säilytykseen, ja noutaa kaikki vaatteet yhdellä kertaa, kun oma mekkonikin olisi valmis. Se paljastui myöhemmin virheeksi.
Kengät – luonnonvalkoiset sandaletit pienillä koroilla ja jalkapöydän päälle tulevalla ”timanttivyöllä” – löysin kenkäkaupasta Patong Beachilta. Mieheni taas löysi siistit, mokkanahkaiset varvasvälisandaalit Kata Beachin isosta kenkäkaupasta. Kenkiä oli kyllä tarkoitus pitää vain meno- ja paluumatkalla, sillä hääseremonian aikana rannalla olisimme avojaloin.
Hiuksiini laitettavaksi ostin siron pannan, jossa oli ”timanteista” tehty isompi rusetti pienen satiininauhasta tehdyn rusetin kera. Tuo kaunistus löytyi Patong Beachin Jungceylon-ostoskeskuksesta.
Ravintolan valinta
Hääseremonian jälkeen halusimme totta kai ruokailla, ja kysyin hääjärjestelijältä sähköpostitse vinkkejä ravintolasta kauniin näköalan kera läheltä hääpaikkaa. Hän ehdottikin paria ravintolaa, joista erityisesti The Cliff teki meihin vaikutuksen nettisivujensa perusteella.
Googlasin kyllä muitakin ravintoloita ja otin osoitteita ja puhelinnumeroita paperille ylös, mutta tuolla The Cliffissä halusin ensimmäisenä käydä katsomassa, olisiko se ihanteellinen paikka hääpäivälliselle. Sain heiltä sähköpostiini niin ruoka- kuin juomalistatkin, ja ravintolapäällikkö Maxime lupautui esittelemään ravintolaa etukäteen.
Matkustimme tuktukilla kyseiseen ravintolaan muutamaa päivää ennen ”The Day”:tä eli hääpäivää. Ravintolassa meidät otti vastaan Maxime, noin 30-vuotias, todennäköisesti ranskalaista syntyperää oleva kohtelias nuori mies, joka esitteli meille ravintolaa, menuja ja lopuksi vielä keittiöpäällikönkin.
Hääpäivämme iltana ravintolassa olisi tarjolla thaimaalainen buffet, josta löytyisi varmasti mieluista syötävää koko hääporukalle lapsia myöten. Jälkkäripöytä jäätelöineen ja kakkuineen kaikkineen houkutteli toki myös morsianta.
Päätimme siis varata ison pöydän ravintolan parhaimmalta paikalta, muusta ravintolasta hieman eristetyltä ulkoterassilta, josta oli upea näkymä merelle. Ja niin oli taas yksi huoli pois päiväjärjestyksestä!
Häästressiä pakoon paratiisisaarelle
Koska hääpäivä osui lomamme loppuun, teimme ”etukäteishäämatkan” Koh Rachalle (tunnetaan myös Ko Raya Yai), jonne menimme Raya Diversin järjestämällä venekyydillä.
Olimme yön bungalowissa ja palasimme seuraavana päivänä takaisin. Oli upea reissu! Ensi vuonna menemme saarelle useammaksi yöksi. Saaren rannoista pienempi, Siam Bay, oli kuin unelma, aivan kuin postikorteissa: vesi kirkkaan turkoosia ja hiekka valkoista. Ja ranta oli vielä niin rauhallinenkin – vain muutama hassu ihminen koko rannalla päivien aikana – että tuntui, kuin se olisi ollut varattuna meille omaksi yksityiseksi rannaksemme.
Saaren ”keskustassa” oli kolme ravintolaa ja aivan Raya Diversin toimiston vieressä oli aivan ihana pieni kahvila, jonka terassilla nautimme makoisan aamiaisen: tonnikalasandwich, maitokahvia ja mustikkajuustokakkua. Nam! Palvelu ja tarjottavat aivan loistavia. Suosittelemme!
Paita katoaa viime hetkellä
Kaksi päivää ennen häitä palasimme räätäliin hakemaan juhlavaatteitamme. Mutta mieheni paitaa ei löytynytkään enää mistään.
Kolme miestä etsi sitä ympäri liikettä, takahuonetta myöten. Puhelimitse paitaa kyseltiin neljänneltä mieheltä. Mutta paita pysyi kadoksissa.
Onneksi aikaa oli ”vielä” puolitoista vuorokautta, ja uusi paita ehdittiin ommella.
Häitä edeltävänä iltana kävin vielä laitattamassa kynteni kuntoon – omani, en halunnut tekokynsiä – hotellimme lähellä olevassa pienessä kauneushoitolassa. Kylläpä Irada loihtikin minulle kauniit kynnet!
Häitä hattuun – suuri päivä koittaa
Itse hääpäivänä aikataulu oli seuraavanlainen: 13.30 menin Iradan kauneushoitolaan meikkaukseen ja hiusten laittoon, minkä jälkeen juoksin vaatturiliikkeeseen pukemaan häämekkoni päälle vaatturin avustuksella. Selkäpuolen nyöritys kun oli hiukan haastava: se täytyi saada tarpeeksi tiukalle, jotta olkaimeton mekko pysyisi ylläni.
Tämän jälkeen juoksin – kirjaimellisesti! – hotellihuoneeseen, koska kello läheni uhkaavasti kolmea. Klo 15 oli tarkoitus tavata valokuvaaja hotellimme aulassa.
Hotellihuoneeseen sisään rynnätessäni oma pieni poikamme (tuolloin 2 v. 8 kk.) katsoi suu auki äitiä, joka tuli meikkauksesta ja hiusten laitosta – äidillä kun ei ole kauheasti tapana kotipuolessa meikkailla.
Valokuvaaja sekä minibussimme kuski odottivatkin jo meitä aulassa. Kamera alkoi ”laulaa” saman tien, kun laitoin miehelleni rintakukkaa paikalleen.
Itse sain ihanan, toiveitteni mukaisen morsiuskimpun. Otimme muutamia kuvia myös koko perheestä eli minusta ja miehestäni pienen poikamme kanssa.
Täytyy sanoa, että valokuvaaja teki kyllä hyvää työtä koko iltapäivän ja illan ajan! Vaikka emme kumpikaan mieheni kanssa tykkää olla keskipisteenä ja valokuvattavana, ei tuossa tilanteessa semmoista tullut ajatelleeksi ja hymy tuli huulille luonnostaan.
Yllätys ystäville
Noin vartin kuvaussession jälkeen kiiruhdimme hotellilta ilmastoituun pikkubussiin, jolla karautimme Kata Beachille noutamaan suomalaista tuttavaperhettämme heidän hotelliltaan. Pienen odottelun jälkeen vanhemmat saapuivatkin kyytiimme neljän suloisen lapsukaisen kera.
”Mihinkäs me ollaankaan menossa, kun sitä ollaan niin hienona?” tuli heti kysymys, kun he näkivät meidät. Olimme kutsuneet heidät vain ”illalliselle” kanssamme.
Perheen äiti myönsi, että kyllä heillä pieni aavistus oli tulevista häistä, koska olimme kertoneet käyvämme vaatturilla paidan sovituksessa ja minä laitattamassa kynsiäni. Mutta yllätys säilyi kuitenkin loppuun asti.
Sitten ajelimmekin Patong Beachille Bangla Roadille, josta nappasimme kyytiimme paikalliset ystävämme: yksi pariskunta sekä toisen pariskunnan rouva ja pikkutyttö. Perheen mies tulisi perässämme skootterilla, koska hänen pitäisi lähteä melko pian vihkimisen jälkeen töihin eli esiintymään Patongilla sijaitsevaan hotelliin.
Nuo ystävämme kun ovat kaikki artisteja ja laulavat ja soittavat paikallisissa hotelleissa ja ravintoloissa.
Mihin me oikein ollaan menossa?
Vihkipaikan eli rannan PITI olla suhteellisen lähellä – hääjärjestelijän kertoman mukaan noin 30 minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme – mutta matka vain jatkui ja jatkui ja jatkui.
Kysyimme sitten kuskilta, että mihin asti olemme menossa, että eikö meidän pitäisi jo olla perillä. Kuski ei oikein puhunut englantia, mutta saimme selville, että matka kestäisi vielä noin tunnin verran! Eli olimme menossa rannalle lähelle lentokenttää!
Bangkokista lentäneeltä papilta eli Jyrki Markkaselta tulikin minulle tekstiviesti, että hänet oli kuskattu lentokentältä aivan eri rannalle, minkä olin hänelle aiemmin ilmoittanut. Pappi epäili, onko hän oikeassa paikassa laisinkaan.
Vastasin hänelle, että kyllä hänelle hääjärjestelijän kautta tilaamamme kuskin pitäisi tietää oikea paikka ja että mekin olemme menossa paaaaaaljon kauemmas siitä alkuperäisestä rannasta eli varmaankin olemme tulossa samalle rannalle.
Heh… Kyllä silti jännitti, että olemmekohan varmasti menossa oikeaan paikkaan ja samalle rannalle papin kanssa. Mutta luotin kuskiin, koska olihan häntä neuvottu hääjärjestelijän taholta, eikä hän varmastikaan ajanut kyseiselle rannalle ensimmäistä kertaa. Eihän?
Lisää aiheesta:
– Tahdoimme Thaimaassa osa 1: Ei kai meitä huijattu?
– Tahdoimme Thaimaassa osa 3: Häät paljasjaloin
