Ko Lipe

Ko Lipe, Thaimaa. Kuva: Itdedigos / Shutterstock.com

Ko Lipe on kaunis ja vilkas pikkusaari komeiden autiosaarten keskellä. Ei ole montakaan vuotta siitä, kun Ko Lipe vielä oli salaisuus, harvojen tuntema pikkusaari kaukana avomerellä, aivan Malesian rajalla. Nykyisin Lipe on Thaimaan ”kuumin” saari, jonka nimi tuntuu olevan jokaisen saaria kiertelevän matkalaisen huulilla.

Kiinnostusta ei ainakaan vähennä Lipelle annettu lempinimi Thaimaan Malediivit.

Miksi matkustaa: Koh Lipelle vetää sen maine yhtenä Thaimaan kauneimmista saarista ja parhaista snorklauskohteista. Meri on saaren edustalla täyteläisen turkoosia ja saarta ympäröivät hienot koralliriutat. Yhdessä Ko Lipe ja vieressä sijaitseva autiosaari Ko Adang muodostavat oivan matkakohteen: vierekkäin on sekä palveluita että autiosaaren tunnelmaa.

Miksi jättää väliin: Lipestä on tullut jo vähän liiankin suosittu. Pieni saari on jo tupaten täynnä majataloja ja ravintoloita, ja pääranta Pattaya Beach on alkanut muistuttaa pitkähäntäveneiden parkkipaikkaa. Älä silti vielä lopeta lukemista. Lipe on sen verran hieno saari, että siellä kannattaa käydä, vaikkei se enää mikään salaisuus olekaan.

Kenelle Ko Lipe sopii parhaiten?

Rantabaari Koh Lipe -saaren Pattaya Beachilla. Kuva: Berm_Teerawat / Shutterstock.com

Pariskunta: Suosiostaan huolimatta Ko Lipe on edelleen hyvin romanttinen kohde, varsinkin, jos valitsee majapaikkansa huolella. Ko Lipen romanttisin hotelli on Serendipity, joka sijaitsee Sunrise Beachin rantakallioilla omassa rauhassaan. Tilavien bungalowien muhkeista sängyistä avautuvat lasiseinän läpi hienot merinäkymät.

Reppureissu: Phuketista alkava saarihyppelyreitti Andamaanienmeren saarelta toiselle päättyy Ko Lipelle – tosin vain Thaimaan puolella. Ko Lipeltä matkaa voi jatkaa laivoilla Malesian puolelle Langkawille ja Penangiin asti. Vaikka Ko Lipen hintataso on majoituksen osalta varsin korkea, kyllä Lipeltäkin vielä löytää edullista majoitusta.

Seikkailija: Ko Lipen vieressä sijaitsevalla Ko Adangin autiosaarella voi kokeilla Robinson Crusoen elämää. Vieläkin seikkailullisempi autiosaari on suuri ja villi Ko Tarutao, jolle pääsee laivalla Ko Lipen kautta. Ko Tarutao oli entisaikaan merirosvojen piilopaikka – ja huhuja nykypäivänkin merirosvoista liikkuu.

Jos etsit

Ko Lipen sukellusvedet tunnetaan värikkäistä vapaakiduskotiloistaan. Kuva: Pete Liang / Shutterstock.com

Sukellus ja snorklaus: Ko Lipe on Thaimaan parhaita saaria snorklaamiseen. Myös sukeltaminen on hyvää. Lue lisää: Sukellus ja snorklaus Ko Lipellä

Ko Lipen rannat

Sunrise Beach on Ko Lipen paras ranta. Kuva: Sirintra Pumsopa / Shutterstock.com

Lipe on pieni ja tiiviisti rakennettu. Autoja ei ole. Kaikki on kävelymatkan päässä.

Saaren ”pääranta” on pitkä, sirpinmuotoinen Pattaya Beach, jolla pehmeää, vitivalkoista hiekkaa reunustavat lehtipuut ja kasuariinat. Väkeä on paljon, samoin pitkähäntäveneitä. Hieno hiekka on välillä melkein kokonaan rantapyyhkeiden peitossa.

Pattaya Beachin hotelleja tuunataan vuosi vuodelta yhä hienommiksi, mutta joukosta löytyy vielä muutama edullinen bungalowipaikka kuten ekohenkinen Greenview Beach Resort.

Pattaya Beachin länsipäästä pääsee bambusiltaa pitkin rantakallioiden viertä kivalle pikku Sanom Beachille. Nimikkomajatalon mökit ovat peruskamaa, mutta sijainti on ihastuttava. Heti rannasta pääsee snorklaamaan.

Pattaya Beachin viereen on noussut vilkas Walking Street, jonka varrella on kauppoja ja ravintoloita. Tunnelma on silti leppoisa: Lipe ei ole kehittynyt miksikään Phi Phin kaltaiseksi bilesaareksi. Eikä tällä Walking Streetillä todellakaan ole neonvaloja, kuten Pattayan samannimisellä kävelykadulla.

Pattaya Beachia mukavampi ja rauhallisempi ranta on Sunrise Beach. Idyllisimmillään pitkä ranta on pohjoispäässään, joka kaartuu komeaksi hiekkasärkäksi. Suoraan edessä merellä väijyy Ko Adangin kukkalainen ja viidakkoinen autiosaari, kuin jättiläiskrokotiili valmiina nielaisemaan pienemmän Ko Lipen kitaansa.

Rannan vieressä on romuluinen merimustalaiskylä. Merimustalaiset ovat Lipen alkuperäisiä asukkaita, tosin suurin osa maasta on heiltä jo ostettu ja huijattu. Bisnestä pyörittävät Lipelle muualta muuttaneet thaimaalaiset.

Ko Lipen rauhallisin ranta on Sunset Beach, jolla on muutama ravintola ja nuhjuinen majatalo. Tänne tullaan ihailemaan auringonlaskua.

Ko Lipe – retket autiosaarille

Ko Lipen naapurisaarille Adangille ja Rawille pääsee pitkähäntäveneellä. Kuva: Boybin / Shutterstock.com

Ko Lipellä ei pidä missään tapauksessa jättää väliin saarikierrosta lähisaarilla, joille pääsee vuokraamalla pitkähäntäveneen kuljettajan kera. Koh Lipellä on jokunen matkatoimisto, jotka järjestävät niin Koh Lipen majoitukset kuin erilaiset retket ja tarvittaessa yksityisveneen.

Ko Lipen ympärillä on useita kauniita pikkusaaria: Koh Rokroy, Koh Hin Sorin, Koh Palia, Koh Sawang, Koh Sak, Koh Dong, Koh Lorquiy ja Koh Peung. Saaret ovat luonnonsuojelualuetta eikä niillä ole palveluita.

Saaret ovat hyvin, hyvin pieniä, suurimmillaan vain hieman isompia kuin suomalaisen saariston luodot. Niillä on silti ihana viettää meripäivää, nauttia venepojan mukanaan tuomaa lounasta ja olla vaan snorklauksen ja merivesikylpyjen lomassa.

Isompia saaria ovat Ko Adang ja Ko Rawi, joilla molemmilla on leirintäalueet ja yksinkertaiset, kansallispuiston vartijoiden pitämät ravintolat. Ruokalistat ovat vaatimattomat: lähinnä paistettua kanaa riisillä tai meren herkuilla.

Ko Lipe – majoitus

Ko Lipeltä löytyy majataloja jokaiseen hintaluokkaan, edullisesta kalliiseen. Tosin vuosi vuodelta vaaka kallistuu yhä enemmän kalliin puolelle. Suurin osa Ko Lipen aivan rannalla sijaitsevista majapaikoista maksaa jo lähelle sata euroa kahden hengen huoneelta. Kyllä: luit oikein.

Huoneiden hinta tippuu selvästi sisämaassa – ja saari on kooltaan niin pieni, ettei sillä ole suurta merkitystä, missä päin Ko Lipeä päätyy asumaan – rannalta toiselle kävelee nopeasti.

Katso tarjoukset Ko Lipen hotelleihin

Lennot Ko Lipelle

Koh Lipe on yksi Thaimaan pienistä paratiisisaarista. Kuva: ltdedigos / Shutterstock.com

Ko Lipellä ei ole lentokenttää – eikä oikein lähimaillakaan. Lähin lentokenttä on Hat Yain lentokenttä, josta on noin kahden tunnin bussimatka Bak Baran satamaan, josta lähtevät veneet Ko Lipelle.

Lentoyhtiöt Nok Air ja Air Asia myyvät molemmat valmiita lippupaketteja, joihin kuuluvat lento+bussi+laiva-matka Bangkokista Ko Lipelle. Matkaan menee kaikkineen reilut kuusi tuntia.

Hat Yai on Etelä-Thaimaan suurin kaupunki, johon on hyvät lento-, juna- ja bussiyhteydet. Hat Yaihin on Bangkokista sekä yöjuna että useita lentoja päivässä.

Katso lentotarjoukset Thaimaahan. Voit myös vertailla Thaimaan sisäisiä lentoja.

Venematka Ko Lipelle

Pak Baran satamasta on Ko Lipelle puolentoista tunnin laivamatka. Matkan varrella laivat pysähtyvät Ko Tarutaon komealla autiosaarella. Pak Barassa on majataloja, ravintoloita, matkatoimistoja ja kansallispuiston toimisto, josta voi varata majoituksen kansallispuistoina toimiville Ko Adangin ja Ko Tarutaon saarille.

Pak Baraan on minibussikyytejä on myös Trangista ja Krabilta. Minibussit Pak Baraan lähtevät Hat Yain rautatieasemalta.

Matkailusesongin aikana, suunnilleen marraskuulta huhtikuun loppuun, Ko Lipelle pääsee laivalla myös muilta Thaimaan Andamaanien saarilta, kuten Ko Bulonelta, Trangin saarilta ja Ko Lantalta. Phuketistakin asti pääsee laivalla, tällöin matka-aikaa kertyy seitsemisen tuntia. Merimaisemat ovat upeat. Jos matkustaa Phuketista asti, kannattaa harkita pysähtymistä ainakin joillekin edellä mainituille saarille, lue lisää saarihyppelystä Thaimaassa.

Laivat ja veneet jättävät Ko Lipellä matkustajat satamalaituriin, joka kelluu saaren edustalla. Paikalliset venemiehet kuskaavat matkustajat pitkähäntäveneillä rannoille, Lipen lisäksi myös Adangille. Venemiehet veloittavat kyydistä reilun euron.

Lautta Langkawilta Ko Lipelle

Lipelle pääsee lautalla myös Malesian puolelta Langkawilta. Huomaa, että meritse (ja maitse) tultaessa Thaimaan maahantuloluvan saa vain kahdeksi viikoksi. Matka taittuu erittäin mukavasti Tiger Linen laivalla, johon voi Langkawilta ostaa liput matkatoimistosta tai monien hotellien vastaanotoista. Matka kestää 1,5 tuntia. Passit kerätään Langkawin satamassa, jossa ne leimataan. Passit palautetaan vasta Lipellä, kun niihin on laitettu saapumisleima.

Jatka matkaa

Thaimaasta löytyy edelleen autioita hiekkarantoja. Ao Phante Malacca Beach, Koh Tarutao. Kuva: Stephane Bidouze / Shutterstock.com

Lipeltä kulkee reittilaiva viidakkoiselle autiosaarelle Ko Tarutaolle. Pikaveneillä pääsee Ko Bulon Lelle ja Ko Lantalle saakka.

Paras aika matkustaa Ko Lipelle?

Lipelle pääsee ympäri vuoden, mutta sadekaudella (touko–lokakuu) laivat kulkevat epäsäännöllisesti ja merenkäynti on kovaa. Ko Adangin leirintäalue on suljettu marraskuun puolivälistä toukokuun puoliväliin.

Onko Ko Lipellä pankkiautomaattia?

Kyllä. Ko Lipellä on nykyisin jo useita pankkiautomaatteja.

Ko Lipe – hyvä tietää

Lipen vaatimaton sairaala sijaitsee Sunrise Beachilla. Apua saa pikkuvaivoihin. Jos jotain vakavampaa sattuu, edessä on matka mantereelle.

Ko Lipe – kokemuksia

Ko Lipe -oppaan päivittämisessä on auttanut MinneThaimaassa-sivuston avustaja Saritta Duhamel. Kerro omia kokemuksiasi Ko Lipe -saaresta.

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi