Eläkeläinen – Thaimaan parhaat kohteet senioreille

Thaimaassa varttuneempikin matkailija pääsee kokemaan uusia elämyksiä. Kuva: View Apart / Shutterstock.com

Eläkeläinen tuntee Thaimaassa vain harvoin eksyneensä väärään paikkaan – harvoja poikkeuksia ovat saaret Ko Phi Phi, Koh Phangan ja Koh Tao, joissa elämä on keskittynyt parikymppisten nuorten rantajuhlien ympärille.

Mutta joissain paikoissa eläkeläinen voi tuntea olevansa enemmän kotonaan kuin toisissa.

Thaimaan matkakohteen valintaan vaikuttaa sekin, onko menossa lyhyelle lomalle vai useaksi kuukaudeksi talvehtimaan. Pitkään oleskeluun tai peräti eläkkeelle muuttamiseen sopivat parhaiten Hua Hin, Cha-Am ja Pattaya, joista kaikista kerrotaan tarkemmin alla.

Lyhyille Thaimaan-lomille kiehtovia kohteita ovat esimerkiksi Koh Samet, Khao Lak ja Phuket. Alla esitellään myös edellisiä tuntemattomampia kohteita.

Eläkeläisten suosikit Thaimaassa: Hua Hin ja Cha-Am

Hua Hinissa riittää tyylikkäitä hotelleja. Kuvassa Anantara Hua Hin Resort. Kuva: Tooykrub / Shutterstock.com

Eläkeläisten keskuudessa suosittuja kohteita Thaimaassa ovat vierekkäin sijaitsevat Cha-Am ja Hua Hin. Molemmat sopivat sekä lyhyelle lomalle että pitkään oleskeluun.

Varttuneempi väki pitää etenkin Cha-Amin teeskentelemättömyydestä. Täällä viihtyäkseen ei tarvitse olla nuori ja mallinmitat täyttävä. Eläminenkin on Cha-Amissa edullisempaa kuin monessa muussa kohteessa, joten täällä voi helposti eläkeläinen viettää vaikka koko talven.

Cha-Amin valtteja on sekin, että Cha-Amissa kaikki tapahtuu aivan meren äärellä. Rannalla sijaitsevat sekä hotellit että suurin osa ravintoloista. Yöelämä on vähäistä, mutta drinkin ottamiseen löytyy kyllä aina muutama mukava paikka, josta usein myös löytyy omanikäistä juttuseuraa.

Majoitusta Cha-Amissa on sekä erinomaisista hotelleista edullisiin majataloihin. Sekä hotelleista että majataloista voi neuvotella alennusta pitkään oleskeluun.

Cha-Am saattaa tosin jossain vaiheessa alkaa tuntua liian pieneltä. Sitä vaaraa ei ole Hua Hinissa, joka on Cha-Amia suurempi ja vilkkaampi rantakaupunki. Palveluita on paljon: kaikkia Hua Hinin ravintoloita ei ehdi koluta pitkälläkään oleskelulla. Hua Hinin luksusspat kutsuvat hemmottelemaan.

Moni onkin muuttanut Hua Hiniin eläkkeelle.

Erinomaisten hotellien lisäksi Hua Hinissa on tarjolla kattavasti vuokra-asuntoja. Mieleisensä asunnon löytää parhaiten, kunhan menee ensin muutamaksi päiväksi paikan päälle hotelliin ja katselee ympärilleen.

Juttuseuraa löytää Hua Hinissa toimivasta Suomi-seurasta, Hua Hinin seudun suomalaisista. Talvikaudella seuralla on ohjelmaa aktiivisesti, kesäaikaan vähemmän.

Ja jos terveys alkaisikin reistailla, ensiluokkaiset sairaalat ovat lähellä.

Golfin pelaamiseen on loistavat mahdollisuudet sekä Hua Hinissa että Cha-Amissa. Bangkokin kiehtovaan metropoliin on helppo tehdä päivän tai parin retki.

Lue kohteiden vertailu artikkelista Hua Hin vs Cha-Am, kumpi sopii juuri sinulle paremmin.

Upea, tuntematon Prachuap Khiri Khan

Ao Manaon lahti. Prachuap Khiri Khan, Thaimaa. Kuva: Stephane Bidouze / Shutterstock.com

Kun matkaa jatkaa Hua Hinista vielä reilun tunnin verran etelämmäksi, saapuu viihtyisään Prachuap Khiri Khanin pikkukaupunkiin, joka sijaitsee upeissa karstimaisemissa. Matka taittuu mukavasti junalla.

Idyllinen rantakaupunki sopii etenkin niille eläkeläisille, jotka haluavat nauttia paikallistunnelmasta. Eläminen on täällä vielä Cha-Amiakin edullisempaa.

Pitkää oleskelua ajatellen Prachuap Khiri Khan voi olla liiankin rauhallinen, mutta se sopii mainiosti yhdistettäväksi Hua Hininissa asumiseen tai lomailuun.

Ban Krutin rannalla riittää tilaa. Kuva: Nofilm2011 / Shutterstock.com

Prachuap Khiri Khanista upeat hiekkarannat jatkuvat etelään. Mukavia, rauhallisia ja eläkeläisten rakastamia kohteita ovat sekä Ban Krut että Chumphon. Kun Prachuap Khiri Khan on kaupunkimaisempi kohde, Ban Krutissa ja Chumphonissa eletään aivan rannalla.

Monet eläkeläiset ovat ihastuneet tähän Hua Hinin eteläpuoliseen alueeseen ja löytäneet sieltä unelmiensa Thaimaan.

Mainettaan parempi Pattaya houkuttelee eläkeläisiä

Pattaya on kaupunkimainen rantakohde. Kuva: Puwanai / Shutterstock.com

Suosittu kohde eläkeläisten keskuudessa on myös Pattaya, jonne on muuttanut suuri määrä suomalaisia eläkkeelle. Parhaimmillaan Pattaya on juuri pidemmillä oleskeluilla, joilla oppii arvostamaan kaupunkimaisen rantakohteen monipuolisia palveluita.

Pattayalle eläkeläisiä houkuttelee edullinen hintataso niin asumisessa kuin ravintoloissakin ja loistavat mahdollisuudet golfata. Toki jotkut saapuvat elääkseen uutta nuoruutta Pattayan syntisessä yössä.

Vilkkaan Pattaya Beachin sijaan kannattaa asua hieman rauhallisemmalla Jomtien Beachilla. Jomtienille on myös keskittynyt aktiivisen Pattaya-Suomi-seuran toiminta. Pattayalla on useita Suomi-ravintoloita ja majataloja.

Thaimaan paras saari eläkeläisille

Iltaisin ravintolat kattavat pöytänsä Koh Sametin kauniille rannoille. Kuva: Tatiana Grozetskaya / Shutterstock.com

Jos haluaa saarelle lomailemaan, mainio paikka on Koh Samet, jonka hiekkarannat kuuluvat Thaimaan hienoimpiin. Koh Samet on Thaimaan helpoimmin saavutettavia paratiisisaaria. Asuminen on saarella kalliimpaa kuin Hua Hinissa tai Pattayalla, ja Koh Samet onkin parhaimmillaan lyhyillä vierailuilla.

Palveluita on vähän, mutta siitä viis: täällä ravintoloiden pöydät levitetään ilta toisensa jälkeen rantahiekalle trooppisen tähtitaivaan alle.

Koh Sametille on lyhyt ja helppo matka Bangkokista ja Pattayalta.

Jos taas seikkailumieltä riittää, voi Koh Sametilta suunnata kauemmaksi itään Koh Changin saaristoon, jonka kauniilla ja ihanan rauhallisilla saarille Koh Mak ja Koh Kood viihtyy paljon myös iäkkäämpiä matkailijoita – varsin pitkästä matkasta huolimatta.

Luonnonystävien Khao Lak

Khao Lak Beach, Thaimaa. Kuva: Freedom365day / Shutterstock.com

Luonnonrauhaa ja -kauneutta etsivien eläkeläisten keskuudessa suosittu kohde on myös Khao Lak. Khao Lakin rannat ovat pitkät ja rauhalliset ja heti niiden takaa nousee komea viidakko. Keskellä metsää ei silti tarvitse pelätä elävänsä: ravintolapalveluita on monipuolisesti ja hotellit ovat hyvätasoisia.

Khao Lakista on helppo järjestää retki Khao Sokin sademetsään tai snorklaamaan upeaan Ko Similan -autiosaaristoon.

Khao Lakiin on kätevä matkustaa: kohteeseen on vain tunnin taksimatka Phuketin kansainväliseltä lentokentältä.

Entä Phuket tai Krabi?

Kamala Beach -ranta. Phuket, Thaimaa. Kuva: Joey Santini / Shutterstock.com

Jos arvostaa etenkin upeita rantoja ja monipuolisia palveluita, Phuket on hyvä lomakohde. Phuketin rannat ovat monin verroin hienommat kuin Cha-Amin tai Hua Hinin. Perille pääsee suoralla lomalennolla tai reittilennoilla Bangkokin kautta.

Phuketissa tunnelma vaihtelee rannalta toiselle vilkkaasta rauhalliseen, joten oma kotirantansa kannattaa valita huolella ja omia toiveitaan vastaamaan.

Varma valinta on Kamala Beach, josta nimi antaa aivan väärän kuvan. Nimestään huolimatta Kamala on kaunis ranta, tunnelmaltaan leppoisa mutta kuitenkin eläväinen. Hyviä ravintoloita on paljon, mutta illat hyvin rauhalliset. Täällä ei törmää punaisiin lyhtyihin vahingossakaan.

Hyvä vaihtoehto on Karon Beach, jossa hotellivalikoima on Kamalaa monipuolisempi.

Krabin maisemat on nähtävä kerran elämässä. Kuva: Maxim Tupikov / Shutterstock.com

Krabissa maisemat ovat puolestaan Thaimaan hienoimmat. Pystysuorat karstikalliot nousevat ylväinä merestä. Mutta Krabilla on huonojakin puolia, joiden takia se ei ole MinneThaimaassa-sivuston ykkösvaihtoehtoja yli viisikymppisille matkaajille. Ensinnäkin Krabin suosituin ranta Ao Nang on hyvin vilkas eikä rantana kummoinen. Rantaelämästä nauttiakseen on käytännössä lähdettävä saariretkille.

Mutta jos aktiivinen lomailu kiinnostaa, siihen Krabi sopii mainiosti: kalliokiipeilyyn (laji sopii muuten vanhemmallekin väelle), melontaretkiin ja muihin seikkailuihin.

Thaimaan vinkit eläkeläisille

Mitkä ovat Thaimaan parhaat paikat eläkeläisille? Entä kannattaako Thaimaahan muuttaa eläkkeelle? Kerro kommenttiosuudessa omat vinkkisi ja kokemuksesi!

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi