Automatka hääpaikalle venyi ja venyi. Harmitti, että meillä oli väärää tietoa paikasta, eli emme olleet saaneet paikan muutoksesta infoa hääjärjestelijältä. Ja ennen kaikkea olin huolissani seurueemme lapsukaisista, miten he jaksaisivat matkan. Lapsista vanhin oli menossa syksyllä ensimmäiselle luokalle kouluun, ja nuorin oli vasta 2,5-vuotias.
Onneksi minibussissa oli sentään ilmastointi. Mutta kaikkia sekään ei auttanut. Toinen artistiystävistäni alkoi kärsiä matkapahoinvoinnista, jonka hän kertoi vaivaavan pitkillä matkoilla.
Hän oksensikin pariin otteeseen matkan aikana lattialle, kun emme ehtineet saada hänelle ajoissa pussia ja paperia nenän eteen. Jos hän olisi tiennyt, että matka kestää noin pitkään, hän olisi ottanut ennen lähtöä matkapahoinvointitabletin.
Onneksi hän kuitenkin selvisi perille asti, vaikka paluumatka ei varmaankaan kauhean paljon houkutellut…
Häät alkakoon – kengät jaloista
Vihdoin saavuimme perille eli Layan Beachille! Autio ranta näytti upealta.
Siellä meitä odottelikin jo valokuvaaja kera kolmen nuoren miehen, hääjärjestelyfirman edustajien kanssa. Ja olihan se Jyrki-pappikin paikalla.
Itse pääjärjestelijä, Noi, ei ollut paikalla. Se harmitti minua suunnattomasti. Mutta hän oli samaan aikaan toisaalla järjestettävissä häissä, joten ei voinut olla samaan aikaan meidän seremoniassamme.
Ihastelin jo kauempaa rannalle taiteiltua käytävää eli wedding venueta. Kylläpä se olikin kaunis! Rannalle oli laitettu myös pöytä kuohuviinipulloineen ja -laseineen. Lisäksi oli tuotu vieraskirja sekä viuhkat pieniksi häälahjoiksi vieraille – niitä emme olleet tilanneet, mutta siellä ne joka tapauksessa olivat. Ei se meitä haitannut, päinvastoin.
Heti ensimmäisenä minun piti varmistaa, että hääseremonian aikana soitettavat musiikkikappaleet olivat oikeat. Muuten kaikki oli ok, mutta ”marssi”, jonka pitäisi kuulua, kun pieni poikamme saattelisi minut miehelleni, oli väärä. No, enhän minä toivomamme version nimeä siinä jännityksen tilassa muistanut, joten valitsin äkkiä jonkun toisen version.
Samoin piti opastaa toista avustajaa videokameramme käytössä, koska hän lupasi kuvata sillä juhlamme. Hääpakettiin olisi voinut tilata ammattilaisen kuvaaman häävideon, mutta se olisi ollut sen verran arvokas lisä, että päätimme jättää sen ottamatta ja kuvauttaa kaiken omalla videokamerallamme.
Sitten kävimme nopsaan papin kanssa läpi hääkaavan, mitä Raamatun kohtia hän lukisi, missä muodossa hän esittäisi meille kysymykset, ketkä olisivat todistajia eli allekirjoittaisivat vihkitodistuksen papin lisäksi.
Lopuksi kengät veks jaloista ja hääseremonia sai viimein alkaa!
Vihkiminen ruusunlehtisateessa
Vieraat olivat asettautuneet molemmin puolin kukkakäytävää ja pappi seisoi ”alttaripöydän” luona. Ja Mieheni, hän seisoi odottamassa minua.
Musiikin alkaessa soida lähdin pienen poikamme kanssa astelemaan käsi kädessä pitkin lämminhiekkaista kukkakäytävää. Minua jännitti ihan mahdottomasti! Mutta tunnelma oli taivaallinen. Poikamme luovutti minut Miehelleni, isilleen <3
Jos vanhempani olisivat olleet matkalla mukana, kuten oli alkuperäinen suunnitelma, olisi rakas isini saatellut minut Miehelleni. Mutta suunnitelmat olivat muuttuneet viime hetkellä Mummuni poismenon johdosta, ja pikkurakkaamme, poikamme, hoiti homman hienosti kotiin pappansa puolesta.
Auringon laskiessa Jyrki-pappi toimitti vihkimisemme ja avioliittomme saatiin viralliseksi Thaimaan auringon alla. Ilon ja onnen kyyneleittä ei selvitty tästäkään seremoniasta. Me – tuore vaimo ja mies – saimme aloittaa yhteisen avioliiton taipaleemme ruusunterälehtisateessa.
Tuntui kyllä mahtavalta, kun aluksi paistoi aurinko – ja hiki valui, niin kuumuuden kuin jännityksenkin takia – sitten oli vuorossa kaunis auringonlasku ja lopuksi koitti pimeys.
Pappikin sai kuoharia juodakseen
Laitoimme mieheni kanssa toistemme kaulaan kauniit kukkaleit ja poksautimme auki kuohuviinipullon – makeaa versiota, etenkin morsiamen makuun ja varsin sopivaa trooppiseen ilmastoon.
Hieman Hectorin laulun sanoja muunnellen pappikin sai kuohuviiniä juodakseen… Lapsukaisten kanssa kilistelimme omenatuoremehulla. Olo oli ns. helpottunut: jännitys laukesi ja oli todella hyvä olla.
Koska hääpaikka olikin paljon kauempana, mitä sen alunperin piti olla, joutui toinen ystäväpariskunnistamme lähtemään pois pienen tyttönsä kanssa kuvien ottamisen ja häämaljan kilistelyn jälkeen ja karauttamaan skootterillaan takaisin Patong Beachille, jotta perheen isä ehtisi töihin. Valitettavasti hän kyllä myöhästyi 40 minuuttia.
Me muut jäimme vielä rannalle. Lähetimme taivaalle paperisia lyhtyjä, jotka eivät kyllä meinanneet nousta ilmaan vähäisen tuulen vuoksi. Mutta onnistuimmepa lopulta siinäkin.
Pappi otti todistajilta – suomalaisen tuttavaperheemme naiselta sekä toisen filippiiniläisen tuttavapariskuntamme naiselta – allekirjoitukset ja nimen selvennykset. Pyysimme itse pappia aloittamaan vieraskirjan kirjoittamisen.
Aika rannalla meni todella nopeaan. Täydellinen pimeys ehti koittaa tuona aikana. Lapsukaiset viihtyivät rannalla hyvin keräillen mukaansa pieniä simpukoita muistoksi. Nappasimme hääjärjestelyporukan tuomasta kylmäarkusta mukaamme vesipulloja paluumatkaa varten ja kiiruhdimme minibussiimme.
Pöytä merinäköalalla
Kello oli jo sen verran paljon, että sopimamme saapumisaika hääpäivälliselle The Cliff -ravintolaan – noin klo 19 – oli jo mennyt ohi ja soitinkin matkalta ravintolapäällikölle, että olemme kyllä tulossa, mutta ”hieman” myöhässä…
Ravintolapäällikkö Maxime rauhoitteli minua, että kaikki on ok, pöytämme on meille edelleen katettuna ja varattuna ja hän odottaa meitä saapuvaksi noin klo 21. Minulta pääsi taas helpotuksen huokaus.
Paluumatka sujui menomatkaa paremmin matkapahoinvoinnista kärsineen ystävättäremme osalta. Lapsetkin olivat hyvällä tuulella väsymyksestä ja nälästä huolimatta. Olivathan juhlallisuudet venähtäneet aiemmin luultua paljon pitemmäksi tuon pitkän matkan vuoksi.
Mutta rannan vaihto ei enää harmittanut, koska Layan Beach oli ollut niin rauhallinen ja kaunis! Ohi kulki muutama ihminen koko seremonian aikana, toisin kuin olisi ollut alun perin sovitulla paikalla Patongin rannan päässä. Siellä väkeä olisi ollut varmasti haitaksikin asti.
Ei olisi ollut kiva, jos hääkuvissamme näkyisi pällöttämässä tuiki tuntemattomia ihmisiä.
Perillä The Cliff -ravintolassa, joka sijaitsee nimensä mukaan kallionkielekkeellä, meitä odotti pitkä, katettu pöytä upealla merinäköalalla. Buffetpöydät notkuivat ruokaa, ja jos jostain kuumahaudeastiasta puuttui jotain, henkilökunta toi siihen lisää tarjottavaa.
Alkuruokien ja lämpimien ruokien päätteeksi herkuttelimme monenmoisilla jälkiruoilla. Lapset tykkäsivät, kun saivat tehdä itse jäätelöpalloja.
Tuktukilla häävalssia tanssimaan
Saatuamme myös vatsamme tyytyväisiksi hieman klo 22 jälkeen, suomalainen perhe päätti lähteä yöpuulle hotellilleen. Hyvästeltyämme heidät otimme vielä muutamia kuvia ravintolan terassilla ja lähdimme sitten itsekin odottelemaan tuktukia.
Tarkoituksemme oli toisen filippiiniläisen pariskunnan kanssa mennä joksikin aikaa Patong Beachille Scruffy Murphy’s -irkkubaariin seuraamaan toisen tuttavapariskunnan naisen bändin esiintymistä. Hän toimii bändissä laulajana.
Nainen oli juuri lopettamassa kappaletta saapuessamme paikalle. Meidät huomattuaan hän kuulutti kaikelle kansalle, että hänen suomalaiset, rakkaat ystävänsä (nimiemme kera) olivat juuri tulleet paikalle mentyään tänään naimisiin. Kaikki alkoivat taputtaa ja hurrata.
Ja mehän menimme ihan ”vaikeiksi” tuosta huomionosoituksesta! No, eihän se siihen jäänyt, vaan ystävättäremme halusi esittää meille häälaulun, joka meidän piti sitten mennä tanssimaan mieheni kanssa. Tuttavapariskuntamme huolehti sillä välin pienestä pojastamme.
Bändi soitti meille ystävättäremme laulaessa kauniisti Enrique Inglesiaksen kappaleen Hero <3 Eli siinä oli häätanssimme perinteisen häävalssin sijaan. Ihana huomionosoitus ystävättäreltämme!
Aamiainen vuoteeseen
Aamulla huonepalvelun nuoret miehet toivat huoneeseemme etukäteen tilaamamme aamiaisen: kaksi isoa, pyöreää tarjottimellista syötävää ja juotavaa! Pyysimme viemään ne parvekkeelle, jossa sitten nautimmekin masumme täyteen.
Aamupäivän aikana, ollessamme pois huoneestamme, oli siivooja käydessään taiteillut sängyllemme pyyhkeistä kaksi joutsenta nokat vastakkain sekä ruusun terälehdistä sydämen. Myös matkanjärjestäjämme oli muistanut meitä mansikkaviinipullolla, ruusuilla sekä kortilla. Olipa ihania huomionosoituksia!
Samaisen aamupäivän aikana sain myös sähköpostiini hääjärjestelijältä linkin online galleryyn eli netissä olevaan valokuvashow’hun. Oli kiva, kun pystyin välittämään linkin saman tien myös Suomeen vanhemmilleni ja sisaruksilleni ja he pääsivät häätunnelmiin kuvien ja musiikin kautta heti häiden jälkeisenä päivänä.
Pari päivää myöhemmin, eli kotiin lähtöämme edeltävänä päivänä, hääjärjestelijämme Noi kävi vielä pikaisesti tapaamassa meitä hotellillamme. Hän kyseli tuntemuksemme häistä ja antoi ihanan, ison valokuva-albumin, joka sisälsi 30 kappaletta upeita, A4-arkin puolikkaan kokoisia valokuvia muovitaskuissa.
Valokuvaaja oli valinnut albumiin mieleisensä kuvat. Upea muisto! Albumin kannen sisätaskuissa oli lisäksi kaksi cd:tä täynnä kuvia sekä dvd, joka sisälsi 12 minuuttia kestävän kuvashow’n musiikin kera (kappaleet olivat samat, jotka olimme häihimme valinneet).
Noi toi mukanaan myös ”kakkoskappaleen” morsiuskimpustani eli hieman pienemmän version kotiin viemisiksi. Tuosta olimme sopineet etukäteen. Hyvää palvelua, kun onnistui!
Kaikin puolin olimme todella tyytyväisiä kaikkeen, mitä nyt hääpaikan muuttuminen yllättäen niin kauas aiheutti aikamoista sydämentykytystä. Hyvä maku häistä jäi – ihana, ikimuistoinen, upea, loistava päivä ja ilta <3
Putouksen sketsihahmon Sui-Hingin sanoin ”Häpi ending!”
Lisää aiheesta:
– Tahdoimme Thaimaassa osa 1
– Tahdoimme Thaimaassa osa 2
