“Vegetariaani istui rannalla nauttien nauriitansa vain, joita hälle paimentyttö to-o-o-oi .”
Äitini lauleli 1930-luvulla tuota luritusta. Kasvissyönti oli juuri tullut muotiin ja vaikka suomalaiset tunsivat hyvin kaikki juurekset, eivät salaatinlehtiä vielä syöneet muut kuin kanit ja herrasväki. Nyt kun selailee viikkolehtiä, etenkin naisille tarkoitettuja, ovat ne täynnä reseptejä, miten tarjoilla ihmeellisyyksiä kuten avokadoja, sikurinlehtiä ja vaikkapa nokkosia.
Thaimaassa on paljon uskonnollisia kasvissyöjiä, jotka kirjoittelevat sanomalehtien yleisöpalstoilla moittien kaikkia jotka syövät lihaa. Toisaalta hiljan Hesarikin osasi kertoa, että mitä rikkaammaksi maailman väestö tulee, sitä enemmän syödään lihaa.
Thaimaassa on opittu karaisemaan makuhermot ja kyselemättä syömään kaikki se, mitä tarjotaan. Annoksessa on joka tapauksessa niin paljon chiliä, ettei ole väliä, vaikka sopassa olisi mukana jokunen heinäsirkkakin. Tämän takia minä vähän ihmettelen, miten se hevosenlihan joutuminen hampurilaiseen niin järkytti Euroopassa. Onhan meillä Suomessa syöty hevosta, silloin kun sitä saa. Se on harvinaista herkkua. Thaimaassa taas ei juuri ole hevosia joita syödä. Armeijan ja poliisin hevosista pidetään tarkkaa lukua, etteivät ne vain katoa currypataan. Armeijan ja poliisin hevosethan ovat kuninkaallisiin paraateihin tarkoitettuja, ja jos sellainen katoaa, on se suoranainen valtiorikos.
Toista on kun armeijan koirat siirtyvät eläkkeelle; niistä tulee hyvää jauhelihaa. Kun hiljattain siirrettiin 400 koiraa Mukdahanin rajavartiolta Suriniin lähelle Kambodzhaa, ei niistä pidetty mitään kirjaa; montako lähti ja montako tuli perille. Kyläläiset olivat myyneet koirat lihakauppiaalle vaivaisella 100 bahtilla kappale päätymään vietnamilaisten herkkupöytiin. Tällä kertaa rajalla tulli kuitenkin takavarikoi eläimet, eivätkä koirat lähteneet yhtään minnekään. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun koiria oltiin myymässä Kambodzhan kautta Vietnamiin: puoli vuotta sitten Mukdahanissa löydettiin jopa 900 koiraa häkeissä yhdellä kertaa.
Puhveli taas on joka pöydän herkku, ja niitä varastetaan vähän väliä. Puhveli on hiljainen nautaeläin eikä se paljoa mölise, kun joku vieras tulee ja taluttaa sen odottavaan kuorma-autoon. Eivätkä varkaat ollenkaan häpeä teurastaa eläintä siinä ja silloin. Nokkelia kun ovat, on eläin nyljetty ja lihat leikattu kappaleiksi tunnissa. Luut, sorkat, karvat ja kaikki tarpeeton kaivetaan maahan tai heitetään lähellä olevaan lampeen. Ja siitähän lammen ankeriaat tykkäävät. Varkaat kuitenkin vieroksuvat albinopuhveleita. Niissä asuu henkiä.
Viikko sitten tapahtui puhvelivarkaus, joka sai tavallisenkin maalaisen takajaloilleen. Hänen majesteettinsa oli jokunen vuosi sitten lahjoittanut kaksi jalostettua rotupuhvelia siittämistarkoitukseen, ja lahja oli annettu erään temppelin huostaan Khon Kaenin seudulla Isaanissa. Yhtenä yönä yksi niistä jaloista eläimistä oli kadonnut. Aluksi munkit eivät olleet kovasti huolissaan, kun luulivat, että joku kyläläinen oli ”lainannut” siitoseläintä omien puhveleidensa astuttamiseen. Viikko kului, eikä puhvelia näkynyt. Se oli syöty. Se on Lese Majeste eli kuninkaanpilkkaa. Jos joku viimein jää teosta kiinni, on edessä pitkä vankilatuomio.
Nyt siirrytään vähäksi aikaa tom jam kungiin,
Irma
Tekstin on kirjoittanut MinneThaimaassa-sivuston uusi avustaja, todellinen Thaimaa-spesialisti, joka on asunut maassa viimeiset 50 vuotta.
