Thaimaan sää ja ilmasto

thaimaa Tung Bua Tong auringonkukka pelto
Tung Bua Tongin auringonkukkapellot ovat upea näky. Mae Hong Son, Thaimaa. Kuva: CC7 / Shutterstock.com

Thaimaassa on kolme vuodenaikaa: viileä, kuuma ja sadekausi. Jokaisella vuodenajalla on etunsa ja haittansa matkustamista ajatellen. Kannattaa myös muistaa, että sää ja ilmasto vaihtelevat eri puolilla maata; esimerkiksi Siaminlahdella on sadekausi eri aikaan Andamaanienmeren puolella.

Niinpä ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, mikä on paras aika matkustaa Thaimaahan. Thaimaahan voi – ja kannattaa – matkustaa ympäri vuoden.

Alla on ensin esitelty ilmasto suurimmassa osassa Thaimaata. Lopuksi kerrotaan eteläisestä Siaminlahdesta, jonka ilmasto poikkeaa muusta maasta.

Viileä kausi – talven sää Thaimaassa

thaimaa pariskunta snorklaus
Pariskunta menossa snorklaamaan. Kuva: Maxim Catana / Shutterstock.com

Vilkkainta Thaimaan matkailusesonkia on viileä kausi, joka kestää marraskuulta helmikuulle. Ilmasto on miellyttävimmillään. Taivas on sininen eikä trooppinen kuumuus ole läkähdyttävää. Viileimmän kauden viileimpänä aikana (joka ajoittuu noin kahden viikon ajalle joulukuussa) iltaisin voi olla jopa melkein kylmä.

Viileän kauden miinuksena on se, että matkailijoita on eniten ja majoitushinnat ovat korkeimmillaan. Etenkin huippusesonkina joulun ja uudenvuoden aikaan suosituimmat kohteet voivat olla tupaten täynnä, joten hotellien varaukset, lentoliput ja muut matkajärjestelyt kannattaa hoitaa kuukausia etukäteen.

Mutta ei huolta, jos onkin varauksiensa kanssa myöhässä, sillä Thaimaasta kyllä löytyy tilaa, kunhan suuntaa vähemmän tunnettuihin kohteisiin, esimerkiksi Hua Hinista etelään sijaitseviin rauhallisiin rantakohteisiin kuten Prachuap Khiri Khan ja Ban Krut.

Kuuma kausi – kevään sää Thaimaassa

Kuuma kausi kestää Thaimaassa maaliskuulta toukokuulle. Ilma on sisämaassa tukahduttavan kuuma, mutta meren rannalla merituuli vilvoittaa.

Jos kestää hellettä, vuodenaika on hyvä matkustamiseen: Taivas on edelleen pilvetön eikä lomakohteissa ole täyttä. Hotelleista voi saada hyviä alennuksia.

Kuumalle kaudelle osuu myös Thaimaan tärkein juhla, huhtikuinen uudenvuodenjuhla Songkran, jolloin koko maassa vietetään hulvatonta vesisotaa.

Thaimaan sadekausi on kesällä

thaimaa sadekausi ukkonen
Sadepilviä Bangkokin yllä. Kuva: Manop Phimsit / Shutterstock.com

Vähiten matkailijoita on sadekaudella, joka alkaa touko–kesäkuun vaihteessa ja jatkuu lokakuun lopulle. Sadekaudella matkustamisen hyötyjä on se, että matkailijoita on hyvin vähän, ja hotelleista saa loistavia alennuksia. Yleensä päivässä ei sada paria tuntia kauempaa. Kunnon trooppisen rankkasateen voi myös ottaa elämyksen kannalta!

Vähiten sadekaudella sataa Bangkokin lähikohteissa Hua Hinissa, Pattayalla ja Koh Sametilla. Ne ovatkin varmimpia kohteita sadekaudella matkustaessa. Sää on niissä yleensä varsin hyvä ympäri vuoden.

Eniten sataa Etelä-Thaimaassa, jossa sadejaksot voivat olla rankkojakin. Toisaalta mukaan mahtuu myös loistavia ilmoja. Andamaanienmeren pikkusaarilla monet majapaikat ovat kokonaan suljettu. Laivavuorot pienimmille saarille on peruttu ja osa meriluonnonpuistoista on suljettu. Suosituille Koh Phi Phille ja Ko Lipelle on kuitenkin laivavuoroja.

Siaminlahden ilmasto

thaimaa siaminlahti saari
Pieni saari Siaminlahdella. Kuva: Huw Penson / Shutterstock.com

Yllä kuvattu ilmasto vallitsee suurimmassa osassa Thaimaata, mutta eteläisellä Siaminlahdella on omanlaisensa ilmasto. Saarilla Koh Tao, Koh Phangan ja Samui sadekausi ajoittuu syyskuusta vuodenvaihteeseen asti. Euroopan kesäkuukaudet ovat vielä hyvää aikaa matkustaa näille saarille.

Thaimaan sääennuste

Sää ja säätilastot kannattaa tarkistaa Thaimaan meteorologiselta laitokselta. Sivuston säätiedot ovat paljon luotettavammat kuin netin sekalaiset sääpalvelut. Säätiedot on kerrottu tarkasti alueittain.

 

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi