Thaimaahan muuttaminen – näin toteutat unelmasi

Thaimaa muutto
Täältä tullaan Thaimaa! Mutta unelmat eivät toteudu pelkästään unelmoimalla – ensin on hoidettava muutama pikku juttu. Kuva: Day2505 / Shutterstock.com

Thaimaahan muuttaminen on monen unelmissa, mutta miten se mahtaa onnistua? Thaimaahan muuttaneet ja Hop Into My Boots -blogia pitävät Markus ja Hanne kertovat omista muuttokokemuksistaan:

Olemme reilu kolmissakymmenissä huiteleva pariskunta, joka puoli vuotta sitten laittoi koko elämänsä uusiksi. Irtisanouduimme vakituisista työpaikoista, myimme pois koko omaisuutemme autoa myöten ja ostimme yhdensuuntaisen lipun Thaimaahaan, jossa aloitimme kaiken alusta.

Miten elättää itsensä Thaimaassa?

Phuket lentokenttä
Rahaa ei saa seinästä loputtomiin Thaimaassakaan – jostain sitä on myös ansaittava. Kuva: Sorbis / Shutterstock.com

Ensimmäinen huomioon otettava seikka on tietysti se, miten aikoo itsensä Thaimaassa elättää.

Oman omaisuuden myymisestä saa tietysti jonkinlaisen pesämunan, joka jokaisella vaihtelee isostikin. Budjetti kuitenkin loppuu aikanaan, joten rahaa tulee saada lisää jostakin. Toiset elävät Suomessa omistamiensa asuntojen vuokratuloilla, toiset osakkeilla tai vaikkapa eläkkeellä. Toiset etsivät työpaikan, kuten mekin siis jouduimme tekemään.

Työpaikan etuna on sekin puoli, että sitä kautta järjestyy pitemmän asumisen mahdollistava viisumi, mistä lisää alempana.

Työpaikka Thaimaassa

Miten olisi uusi ura ja elämä Thaimaassa ladyboy-kabareen tanssijana? Kuva: Roman Guro / Shutterstock.com

Jos työpaikkaa ei ole valmiina tarjottuna, sellaisen voi löytää internetin ihmeellisestä maailmasta. Niin mekin teimme. Työpaikkaa voi metsästää esimerkiksi Linkedinistä, Facebook-ryhmistä (kuten Suomalaiset Thaimaassa-ryhmä tai asuinkaupungin paikalliset työpaikkaryhmät) tai kuten me löysimme, Duunitorista.

Löysimme työpaikkamme niinkin yksinkertaisesti, että kirjoitimme sijaintihakuun ”Thaimaa” ja katsoimme millaisia vaihtoehtoja tuli tarjolle. Naputtelimme työhakemukset erääseen yritykseen, ja vastaukset saimme jo seuraavana päivänä.

Varsinkin Pattayalta tai Hua Hinista löytyy paljon suomalaisia yrityksiä, jotka palkkaavat jatkuvasti uusia työntekijöitä erilaisiin tehtäviin. Thaimaassa toimii paljon esimerkiksi suomalaisille sopivia puhelinmyyntiyrityksiä. Myös erilaiset ravintolat ja hotellit ottavat mahdollisesti myös suomalaisia, mikäli sopivat kriteerit vain täyttyvät.

Eräs suomalainen kaverimme työskentelee autokorjaamolla, alanaan eurooppalaiset autot. Täten hän on saanut työluvan ja asiat järjestettyä, sillä normaaliin autokorjaamoon suomalainen ei saa töihin mennä.

Mahdollisuuksia on siis monia, moneltakin alalta. Jotkut ammatit kuitenkin ovat kiellettyjä muilta kuin thaimaalaisilta, sillä esimerkiksi rekkakuskiksi tai rakennusmieheksi ei Thaimaassa virallisesti voi päästä, ellei ole maan kansalainen.

Palkkataso on lähtökohtaisesti suhteutettu maan elintasokustannuksiin, eli se on arviolta 20-30 prosenttia pienempi kuin Suomessa. Täällä on myös alhaisempi verotus ja esimerkiksi me maksamme veroa Thaimaahan 47 euroa kuukaudessa. Verotus on sidottuna tietystikin tuloihin, mutta veroprosentti on maksimissaan 35% vaikka tienaisit miljoonia.

Matkalippu uuteen tulevaisuuteen

Suvarnabhumin lentokenttä Bangkokissa – täältä alkaa monen Thaimaahan-muuttajan uusi elämä. Kuva: Nhungboon / Shutterstock.com

Kun työpaikka on varmistunut ja lähtöpäivä alkaa olla jo tiedossa, kannattaa alkaa heti etsimään sopivia lentolippuja. Äärimmäisen hyvä paikka tähän on Momondo, josta itsekin lippumme löysimme ja jota olemme muutenkin käyttäneet lomamatkoja suunnitellessa.

Hintoihin luonnollisestikin vaikuttaa hyvin pitkälti minne menet ja milloin menet, joten on vaikea sanoa paljonko niihin menee rahaa. Arviolta rahaa tähän menee noin 400–600 euroa.

Vakuutukset Thaimaahan

thaimaa kulttuuri
Ihmeitä tekevä amuletti ei riitä turvaksi Thaimaassa – muista huolehtia myös vakuutuksesta. Kuva: Antti Helin

Koska turvallisuus ennen kaikkea, rokotukset ja vakuutukset on hyvä hoitaa kuntoon. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja kaikkeen kannattaa varautua. Turvaksi ei riitä thaimaalainen ihmeitä tekevä amuletti!

Jos vakuutus ei ole kunnossa, ja sattuu jotain vakavampaa, thaimaalaisen sairaalan laskusta voi tulla kallis ja kipeä maksettava.

Pidemmälle matkalle lähtevän kannattaa jutella ensin oman vakuutusyhtiön edustajan kanssa asiasta, jotta saat järjestettyä itselleen mahdollisimman pitkäksi ajaksi kattavan matkavakuutuksen jatkuvaa oleskelua ajatellen.

Normaalisti ja useimmiten matkavakuutus kattaa 45 päivän mittaisen ja yhtäjaksoisen matkan, mutta tähän on mahdollista tehdä muutoksia vakuutusyhtiön kanssa.

Thaimaahan muuttavan kannattaa kuitenkin ottaa paikan päällä uudet vakuutukset thaimaalaisesta vakuutusyhtiöstä, sillä se tulee ensinnäkin huomattavasti halvemmaksi, ja toisekseen se myös kattaa huomattavasti laajemmin mahdollisia vahinkoja ja tapaturmia.

Sairaus- ja henkivakuutukseen kannattaa varata aika reilusti varantoja, sillä monet vakuutusyhtiöt vaativat koko vuoden maksua kerralla. Hinta vaihtelee tapauskohtaisesti.

Useimmiten perusterveiden kolmekymppisten vuosimaksu on euroissa 400–700 euroa, riippuen kuinka kattavan vakuutuksen ottaa. Vanhemmilla tai heikkokuntoisimmilla ihmisillä vuosihinta saattaa olla tuplatenkin.

Rokotukset Thaimaahan

Suomalaisten perusrokotusten lisäksi Thaimaahan suositellaan vastarokotteet Japanin aivokuumeeseen ja lavantautiin, sekä ainakin hepatiitti-A. Asiaa kannattaa kysyä vielä myös lääkäriltä, sillä paikkakohtaiset suositukset voivat vaihdella jonkin verran.

Meillä rokotuksiin meni noin 400 euroa per henkilö, sillä rokotuksiin joutuu ottamaan myös tehosteet. Varaa tähän siis tarpeeksi aikaa, äläkä jätä niiden ottamista viimeisille päiville.

Mitä pakata mukaan, kun muuttaa Thaimaahan?

Varvassandaaleilla pärjää Thaimaassa jo pitkälle – mutta virallisia papereita hakiessa pitää pukeutua siististi. Kuva: Phol_66 / Shutterstock.com

Thaimaassa on läpi vuoden lämmintä noin 20–35 Celsiusta, riippuen vuodenajasta ja sijainnista. Älä siis ainakaan raahaa talvitakkiasi mukaan, vaan pakkaa mukaan mukavat kesävaatteet, hieman pitkähihaista kosteuden varalle – sekä ainakin yhdet pitkälahkeiset ja siistit housut. Jälkimmäisiä tarvitset työlupaasi varten.

Elektroniikkalaitteita varten et välttämättä tarvitse minkäänlaisia matka-adaptereita, mutta kannattaa kuitenkin huomioida mahdolliset paloturvallisuusriskit. Vaikka pistorasian virtajännite onkin Thaimaassa ja Suomessa sama, ei thaimaalaisissa rakennuksissa ole välttämättä maadoitukset tai muutkaan sähkölinjavedot kohdillaan.

Kannattaakin varata mukaan, tai ostaa paikanpäältä, ylijännitesuojalla varustettu jatkojohto tai pistokeadapteri kallista tietokonetta tai puhelinta varten.

Mikäli aiot tehdä itse kotona ruokaa, suosittelemme vahvasti pakkaamaan laukkuun myös suomalaisen säilykepurkinavaajan sekä SINI-tiskiharjan. Täkäläiset vastineet ovat täysi vitsi ja tuppaavat taipumaan muodottomaksi jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen. Paikallisissa kaupoissa myydyt tiskiharjat tai -sienet eivät vastaa lähellekään Suomessa totuttua puhdistustehokkuutta.

Jos jonkun asian mukaan ottaminen tai Thaimaassa sen tarvitseminen mietityttää, todennäköisesti et sitä tarvitse. Kaiken voit kuitenkin aina ostaa ajan saatossa uudelleen, mutta tässä kannattaa huomioida thaimaalaisten tuotteiden laatu, joka yleisesti ottaen on todella huonoa. Mikäli jotain esinettä tarvitset usein Suomessa, kannattaa se
ottaa sieltä myös mukaan. Esimerkkinä vaikka tavallinen leipäveitsi, jonka paikallisessa versiossa kahva tuskin edes sopii suomalaisen käteen.

Asunto Thaimaasta

Thonburi melonta
Perinteistä asumista Bangkokin kanavien varrella – saatat itse kaivat jotain hieman modernimpaa. Kuva: Antti Helin

Ensimmäinen majapaikka kannattaa varata vaikkapa jostakin pienestä ja edullisesta resortista tai muusta vastaavasta.

Entäpä AirBnb? Sen käyttäminen ei ole Thaimaassa kovin kätevää, sillä lain mukaan yksityishenkilöt eivät saa harjoittaa majoitustoimintaa ilman asianmukaisia lupia. Näin ollen Airbnb on käytännössä laiton, paitsi yli 30 vuorokauden majoittamiseen, mitä koskevat omat sääntönsä.

Helpoin tapa löytää asunto paikan päällä ollessasi on Facebookin Marketplace tai asunnonvuokrausryhmät, joissa vuokra-asuntoja kauppaavat niin paikalliset, kuin ulkomaalaisetkin. Tämä on hyvinkin vaivaton tapa löytää asunto, sillä voit etsiä sopivan asunnon sopivalta asuinalueelta ja laittaa viestiä, mikäli olet kiinnostunut.

Yksi tapa on myös kierrellä ympäri sopivaa asuinseutua ja etsiä ”House for rent” -kylttejä ja ottaa yhteyttä kyltissä näkyvän puhelinnumeron avulla. Viimeistään tätä varten on suositeltavaa ladata puhelimesi sovelluskaupasta Line-niminen appi, joka on Thaimaassa monesti suositumpi kuin WhatsApp.

Ajokortti Thaimaassa

Skootterilla ajamiseen tarvitsee Thaimaassa sopivan ajokortin – varsinkin jos on maassa pidempään ja ajelee pikkusaarten ulkopuolella. Kuva: Kudla / Shutterstock.com

Mikäli sinulla on suomalainen ajokortti, hanki sille kansainvälinen vastine Autoliitosta. Vuoden kansainvälinen kortti maksaa noin 30 euroa ja sen avulla saat luvan ajaa henkilöautolla myös Thaimaassa.

Mikäli sinulla ei ole moottoripyörään oikeuttavaa ajolupaa Suomessa, ei sinulla ole sitä Thaimaassakaan. Suomessa saatava mopokortti on Thaimaassa täysin merkityksetön, sillä Thaimaassa ei ole mopoja.

Jokainen laillinen kaksipyöräinen moottoriajoneuvo on vähintään 100-kuutioinen ja vaatii siis moottoripyöräkortin. Ajoluvan valvonta riippuu pitkälti siitä, missä päin Thaimaata asustelet, mutta jos poliisi pysäyttää sinut ja pyytää sinua näyttämään ajolupaasi, eikä sinulla ole moottoripyörällä ajoon oikeuttavaa A-leimaa kortissasi, saat 500 bahtin sakon. Sama pätee myös kypärättä ajoon.

Thaimaassa pitää lain mukaan ajaa kypärä päässä. Ja miksi ajaisitkaan ilman, ethän aja Suomessakaan?

Thaimaassa ollessasi voit sitten käydä hankkimassa itsellesi thaimaalaisen ajokortin, jonka saamista kansainvälinen ajokortti helpottaa huomattavasti.

Paikallisesta ajokortista on sekin hyöty, että sitä näyttämällä tarvitsee nähtävyyksillä maksaa usein thaimaalainen pääsymaksu paljon kalliimman ulkomaalaisten pääsymaksun sijaan.

Passi ja sopiva viisumi Thaimaahan muuttoon

Passi hyvin, kaikki hyvin! Mutta mites se viisumi? Kuva: Thipjang / Shutterstock.com

Thaimaahan matkustettaessa passin on oltava voimassa 6 kuukautta maahan saapumisesta. Tähän ei ole poikkeuksia. Kannattaa uusia passi, mikäli käyttöaikaa on jäljellä alle kaksi vuotta. Pääset huomattavasti helpommalla ja halvemmalla, kun teet sen jo Suomessa.

Kun tulet ensimmäistä kertaa Thaimaahan, sinun tulee täyttää maahantulokortti, jossa sinun tulee kertoa syy maahan tulemiselle. Tule turistina, pääset helpommalla. Turistina tullessa saat olla maassa 30 vuorokautta, mutta voit hakea tähän toiset 30 vuorokautta Thaimaan ”immigrationista”, mikä maksaa vajaat 60 euroa (1900 bahtia) tämänhetkisen kurssin mukaan.

Saadaksesi työluvan sinun tulee käydä ”Visa-runilla”, eli sinun tulee poistua Thaimaasta ja vierailla jossain naapurimaista Thaimaan konsulaatissa saadaksesi itsellesi Non-B-viisumin. Voit hoitaa asian itse, mutta valtaosa ihmisistä hoitaa asian työpaikkansa ja aiheeseen erikoistuneiden VisaRun-toimistojen kautta. Tällöin ainoaksi tehtäväksesi jää täyttää muutama työpaikalta saatu paperi ja matkata järjestetyllä kyydillä esimerkiksi Malesiaan, Laosiin tai Kambodžaan vuorokaudeksi.

Matkan päätteeksi palaat takaisin Thaimaahan täyttäen saman maahantulokortin kuin aiemminkin, edelleen turistina. Työluvan saamisen jälkeen voit sitten tulla takaisin maahan bisnesviisumilla. Joudut nimittäin tekemään tämän saman matkan kolmen kuukauden välein, sillä jokaisella kerralla saat passiisi 90 vuorokauden oleskeluluvan.

Thaimaan työlupa

Kun työlupa on kunnossa, voi keskittyä olennaiseen eli laiskotteluun. Kuva: Siriwat Sriphojaroen / Shutterstock.com

Työskennelläksesi laillisesti Thaimaassa, tarvitset työluvan. Tämän asian luonnollisestikin hoitaa työpaikkasi, jotta he voivat palkata sinut. Ainoat asiat mitä sinun tulee työntekijänä tehdä, on hankkia itsellesi ainakin lääkärintodistus (saat sen sairaalasta ja maksaa noin kymmenen euroa) ja työlupakuvat. Muutoksia näihin tulee jatkuvasti, joten varaudu toimittamaan mitä ihmeellisimpiä asioita, mikäli tämä alkuvuonna 2020 julkaistu teksti on jo vanhaa tietoa.

Työluvan saannin jälkeen sinulle avautuu myös muitakin mahdollisuuksia kuin pelkkä työnteko. Työluvalla voit saada itsellesi esimerkiksi oman pankkitilin, luottokortin, vakuutukset ja kodin internet-yhteyden. Varmasti se tarjoaa paljon muutakin, mutta nämä nyt ainakin.

Mitä mikäkin maksaa?

Luksus maksaa Thaimaassakin – mutta edullisesti eläminenkin on helppoa. Kuva: Day2505 / Shutterstock.com

Thaimaa ei ole tietystikään maailman halvin paikka asua, mutta ainakin Suomea halvempi lähes jokaisessa asiassa. Rahaa menee luonnollisestikin juuri niin paljon kuin käytät, eikä kukaan voi sanoa paljonko elämiseen oikeasti menee rahaa. Jokainen elää omanlaistaan elämää ja omanlaisella budjetilla.

Hintatasoon vaikuttaa paljon sekin, minne päin Thaimaata muuttaa töihin. Esimerkiksi meidän kotipaikassamme Koh Samuilla hintataso on selvästi kalliimpi kuin vaikkapa pohjoisessa sijaitsevassa Chiang Maissa.

Asunto ja sen kulut: Me maksamme viiden huoneen omakotitalostamme Koh Samuilla vuokraa noin 400 euroa. Tähän lisäksi vielä 20 euroa maksava kuukausittainen sähkömaksu sekä kympin vesimaksu. Yksiön voi täältä kuitenkin saada halvimmillaan jopa 75 euron kuukausihinnalla, mutta taso ei varmastikaan päätä huimaa. Saat kuitenkin katon päällesi ja jonkinlaisen peseytymismahdollisuuden, ja se antaa ainakin vähän osviittaa kuinka halvalla voit oikeasti asua.

Liikkuminen: Thaimaassa liikutaan pääsääntöisesti moottoripyörällä. Polkupyörille sopivia pyöräteitä ei käytännössä ole, eikä myöskään jalkakäytäviä. Julkinen liikenne on lähinnä vain turisteja varten, ellei huomioida Bangkokia. Moottoripyörän (Honda Click) saa vuokralle noin 60 euron kuukausihinnalla, ja sen tankin saa täytettyä alle neljällä eurolla.

Lue tarkemmin Thaimaan-hintatasosta.

Loppusanat

Tässä meidän näkemyksemme Thaimaahan muuttamisesta ja asumisessa täällä. Mikäli mieleen tulee mitä vain aiheeseen liittyvää, vastaamme mielellämme yhteydenottoihin.

Terveisin,

Markus Linna ja Hanne Korhonen / Hop Into My Boots

P.S. Toimituksen loppuhuomautus

Pikakelaus yhdeksän kuukautta eteenpäin. Markus ja Hanne jättivät Thaimaan taaksensa syksyllä 2020. Unelma oli mitä oli, todellisuus hieman toisenlaista. Sellaista elämä on. Täältä voit lukea, miksi bloggaajat muuttivat pois Thaimaasta ja mitä he eivät jää kaipaamaan Thaimaassa.

Niinhän se on, että loppujen lopuksi Thaimaa on monelle mukavampi paikka käydä lomalla kuin asua pidempään. Tietysti toisenlaisiakin näkemyksiä on, ja monet viihtyvät Thaimaassa vuodesta toiseen.

  • AVAINSANAT