T-rockin uusi suunta – haastattelussa Jetset’er

keikka-bar-and-bed-koh-samet
Jetset'er keikalla Koh Sametilla.

Kuluneen vuosikymmenen aikana Thaimaahan on syntynyt melodisen rockin trendi, jota on kutsuttu T-rockiksi tai Thai Rockiksi, jota edustavat bändit kuten Bodyslam, Clash ja Moderndog ovat nousseet suosioon paitsi Thaimaassa myös muualla Aasiassa. Jotkut bändit ovat saaneet jopa menestystä kansainvälisillä areenoilla.

Thai Rockin saama suosio on innoittanut yhä uusia nuoria muusikoita seuraamaan esikuviensa jalanjäljillä. Yksi suosituimmista uusista bändeistä on Jetset’er, jonka positiivinen, souliin päin kallellaan oleva sinfoninen tyyli on houkutellut nuori ja retrosta viehättyneitä. Jetset’erin seuraavana tavoitteena on valloittaa kansainväliset areenat ja tulla maailmalla tunnetuksi bändiksi.

MinneThaimaassa pääsi haastattelemaan Jetset’eriä Koh Sametilla, jossa neljän hengen bändi heitti upean keikan tyylikkäässä ja bilettäjien suosimassa Bar and Bed -majatalossa. Majatalon uima-allasbaari täyttyi juhlivista faneista ja keikan jälkeen Bar and Bedin dj piti bileet pystyssä vielä aamuviiteen asti. Ilta oli tosiaan Bar and Bedin sloganin mukainen: Sleepless Society of Samet.

Miten bändinne sai nimekseen Jetset’er?

Eddy: ”Ensinnäkin, oli jo olemassa bändi nimeltä ’Jet’ – siksi meidän piti keksiä joku tapa liittää sana ’Jet’ oman bändimme nimeen. Kokeneiden tuttujemme avulla laadimme listan sopivista nimistä ja yksi niistä oli ’Jetset’. Päätimme vielä lisätä loppuun ’er ja niin bändin nimeksi tuli ”Jetset’er”.

Jetset’er on neljän lahjakkaan muusikon bändi, miten te kaverit tapasitte toisenne?

O: ”Eddy ja minä opiskelimme Thammasat-yliopistossa. Meillä ei ollut siellä musiikkiopintoja, mutta pidimme molemmat soittamisesta. Sitten mukaan tulivat Moo ja Tee. Valmistumisemme jälkeen päätimme yhteistuumin kehittää bändiämme paremmalle tasolle ja ottaa soittamisen vakavammin.”

Kuka säveltää ja sanoittaa musiikkinne? Mistä löydätte inspiraationne?

Kaikki: ”O:lta!”

O: ”Musiikki on ollut osa elämääni jo hyvin pienestä pitäen. Isäni omisti klubin, siksi kuuntelin paljon musiikkia ja nautin siitä paljon matkan varrella. Varttuessani intohimoni musiikkiin vain kasvoi. Earth, Wind & Fire, Brand New Heavies ja Jamiroquai ovat inspiroineet meitä.”

bar and bed koh samet
Bar and Bedin altaalla kelpaa kuunnella bändejä.

Missä teillä oli ensimmäinen keikkanne live-yleisön edessä? Jännittikö?

Eddy: ”Se taisi olla Siam Squarella noin 20 ihmiselle. Ja kyllä, jännitti tosi paljon. Totta puhuen, taidamme jännittää vieläkin joka kerran mennessämme lavalle. Mutta kun olemme siellä ja esitys alkaa, kaikki jännitys kaikkoaa.

Oletteko koskaan osallistuneet musiikkikilpailuihin muiden bändien kanssa? Voititteko?

O: ”Yliopistovuosinamme osallistuimme Thaimaan yliopistojen musiikkikilpailuun ja saavutimme ykkössijan. Se oli meille tosi hieno tunnustus, joka auttoi puskemaan eteenpäin. Se sai uskomaan, että meistäkin voi tulla jotain suurta!”

Onko teillä ollut tilaisuutta esiintyä ulkomailla?

Tee: ”Pääsimme soittamaan Australiassa, Sydneyssä ja Melbournessa muiden thaimaalaisten esiintyjien kanssa. Konsertti pidettiin thaimaalaiselle yhteisölle ja sikäläisille faneillemme. Se oli suuri mahdollisuus ja toivomme, että saisimme kokea jotain sellaista uudestaan.”

Mikä on suurin yleisö, jolle olette soittaneet?

Eddy: ”Se taisi olla Big Mountin musiikkifestivaaleilla Khao Yaissa noin 8000 hengen yleisölle. Se on Thaimaan suurin musiikkifestivaali.”

Mitkä ovat mielestänne suosituimmat kappaleenne?

Moo: ”Bändin keskuudessa Tonight on mielestämme kaikkien aikojen suosikkikappaleemme. Kuitenkin yleisön mielestä paras kappaleemme taitaa olla Kiss.

Missä näette itsenne seuraavien kymmenen vuoden kuluttua?

O: ”Luultavimmin teemme samaa kuin nytkin eli soitamme. Tätä me rakastamme ja tulemme jatkamaan pitkään. Jonain päivänä haluaisimme tehdä maailmankiertueen, jossa pääsisimme esiintymään kansainvälisille faneille kaikkialla.”

Mitä haluaisitte vielä sanoa faneillenne tai kenelle tahansa, joka ei ole vielä kuullut Jetset’eristä?

Eddy: ”Haluamme kiittää fanejamme kaikesta tuesta. Kehotamme kaikkia ihmisiä tulemaan tutustumaan Thaimaahan. Täällä on paljon mahtavia bändejä, jotka soittavat erilaista musiikkia. Lisäksi tarjolla on loistavaa ruokaa, nähtävyyksiä ja elämyksiä – ja ihmiset ovat todella mukavia.

Entä koska voimme odottaa seuraavaa isoa esiintymistänne?

Tee: ”Esiinnymme huhtikuun Songkran-festivaaleilla Chiang Maissa, Central Festivalin päätapahtumassa.”

Jetset’erin voi nähdä lavalla 15.4.2013 Chiang Main Central Festival -ostoskeskuksen songkran-juhlissa.

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi