Phuket Town – Phuketin paras nähtävyys

Phuket Townissa sijaitseva Soi Rommanee oli sata vuotta sitten punaisten lyhtyjen aluetta. Kuva: Efimova Anna / Shutterstock.com

Phuket Town on Thaimaan parhaiten säilynyt vanhakaupunki ja saaren paras nähtävyys. Phuket Town perustettiin jo 1800-luvulla, kun kiinalaisia muutti Malesian puolelta Penangista töihin saaren tinakaivoksille. Tinakaivoksia seurasivat 1900-luvulla kumipuuviljelmät.

Phuket Townissa on säilynyt korttelikaupalla rikkaiden kauppiaiden koristeellisia taloja, joissa yhdistyvät eurooppalaiset ja aasialaiset vaikutteet samaan tapaan kuin Singaporen vanhoissa kortteleissa ja Malesian puolella Penangin kuuluisassa Georgetownissa.

Kauniita, satavuotiaita sino-portugalilaisia taloja ei tarvitse ihailla vain ulkoapäin, vaan niissä toimii viihtyisiä kahviloita, ravintoloita ja gallerioita.

Phuket Townista löytyy myös saaren paras iltaelämä.

Tunnelmallisimmat kadut käyskentelyyn ovat Dibuk Road, Soi Rummanee, Krabi Road, Thalang Road ja Phang-Nga Road.

Phuket Townissa vierailun voi yhdistää shoppailuretkeen saaren suurimmassa ostoskeskuksessa, Central Festival Phuketissa, joka sijaitsee vajaan neljän kilometrin päässä keskustasta.

Phuket Townin museo

Vanhankaupungin museo Phuket Thai Hua Museum tarjoaa hyvän johdatuksen kaupungissa yhä vaikuttavaan peranakan-kulttuuriin. Kulttuuri syntyi, kun kiinalaiset miehet avioituivat paikallisten naisten kanssa. Perheiden elämässä yhdistyivät molempien maiden tavat ja ruokakulttuurit.

Phuket Townin ravintolat

Dibuk ravinolat Phuket Town
Dibuk-ravintolan tyyliä Phuket Townissa. Kuva: Antti Helin

Phuket Townin historiallisissa taloissa on tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita kuten China Inn ja ranskalaista ruokaa tarjoava Dibuk.

Phuket Townin ravintoloiden sijainnit näyttää Phuket kartta.

Phuket Town ja Michelin Guide

Monet Phuket Townin ravintoloista on nykyisin noteerattu myös Michelin-oppaassa. Upeassa, entisessä kuvernöörin palatsissa toimiva Blue Elephant Governor’s Mansion tarjoilee huippuluokan thairuokaa ja järjestää fiinejä kokkikursseja.

Boheemin trendikäs pikkuravintola Surf & Turf by Soul Kitchen tarjoilee puolestaan veistoksellisen kauniita annoksia moderniin eurooppalaiseen tyyliin Bib Gourmand -maininnan arvoisesti.

Bib Gourmand -maininnoilla on palkittu myös Chuan Chim, iät ja ajat toiminut thaimaalainen katukeittiö, sekä tunnelmallisessa, 130-vuotiaaassa talossa sijaitseva Raya Restaurant, joka tarjoilee eteläthaimaalaista ruokaa.

Maininnan Michelin-oppaassa on saanut myös jo legendan mittoihin noussut katukeittiö O Cha Rot, joka tarjoilee herkullisia lihapullanuudeleita.

Kopitiam

Miksi: Ihastuttavaa vanhanajan tunnelmaa! Tällaisia kahvilaravintoloita löytää kiinalaisten siirtolaisten asuttamista vanhoista kaupungeista. Kopi on malesiaa ja tarkoittaa kahvia ja hokkienkiinalainen sana tiam kauppaa. Kannattaa maistaa tuhtia perinteistä kahvia, jolle antaa kermaista makua makea säilykemaito. Thaimaalainen ruoka on hyvin edullista (alle 100 bahtia annos).

Ravintolan seinillä on valokuvia Phuketista ennen turismin tuloa, kun saari rikastui tinakaivoksilla. Vieressä on saman perheen omistama vanhan ajan rohdoskauppa.

Missä: Phuket Townissa Thalang Roadilla.

China Inn Cafe

Miksi: Ruotsin kuningas Kalle Kustaakin on käynyt tässä ihastuttavassa kahvilassa, joka sijaitsee antiikkikaupassa vanhassa kiinalaistalossa. Vierailusta todistaa valokuva seinällä. Täällä on mukava hengähtää sisäpihalla vanhankaupungin kierroksen lomassa. Kevyttä ruokaa ja erinomaisia pirtelöitä.

Missä: 20 Thalang Road, Phuket Town.

Dibuk

Miksi: Ranskalais-thaimaalainen ravintola sijaitsee romanttisessa vanhassa kiinalaistalossa. Täällä pääsee kohtuuhintaan herkuttelemaan ranskalaisen keittiön kauneimmilla saavutuksilla kuten ankalla, viiriäisillä ja kampasimpukoilla.
Samalla kadulla sijaitsee toinenkin Dibuk-ravintola, joka on erikoistunut pizzoihin ja grilliruokaan.

Missä: 69 Dibuk Road, Phuket Town.

Natural Restaurant Phuket Town
Natural Restaurantin vähemmän vehreä, mutta silti viihtyisä kulmaus. Kuva: Antti Helin

Natural Restaurant

Miksi: Upea paikka, kuin aasialaisen mummolan ja viidakon risteytys – tai kaipa ne ovat muutenkin sama asia. Monessa kerroksessa ja tasossa oleva ravintola on koristelu melkoisella kasvien viidakolla ja kaikenlaisella tunnelmallisella vanhalla tilpehöörillä. Tiikeripatsaat kurkistelevat kuin viidakon kätköistä, ja vanhan television sisällä on akvaario. Tunnelmallisimmillaan ravintola on iltaisin, kun yläkerta on auki. Edullinen thairuokakin on erinomaisesti valmistettua: tarpeeksi tulista thaikuille muttei sellaista että turistinkaan pää räjähtäisi.

Missä: Bangkok Roadin sivukadulla Soi Phutorn. Lähellä vanhaakaupunkia.

Tung Ka Cafe

Miksi: Saaren rakastetuimpia ravintoloita. Upeat maisemat ja aitoa thairuokaa ja eteläthaimaalaisia erikoisuuksia. Pääruuat noin 120 bahtia.

Missä: Rang Hill -kukkulan laella lähellä Phuket Townia. Mäelle nouseva portaikko on tehty vanhoista makuujunan lavitsoista.

Phuket Townin yöelämä

Kannattaa karistaa Patongin pölyt taakse ja suunnata Phuket Towniin, jos haluaa juhlia paikallisen nuorison kanssa. Mukaan mahtuu toki länsimaalaisiakin – sekä Phuketissa asuvia että satunnaisia turisteja – mutta tunnelma on hyvin paikallinen ja vilpitön.

Ploenchit
Miksi: Tavallisen nuorison boheemi trendipaikka. Aina suosittu. Täällä ei myydä Heinekenia mutta Leoa löytyy, mikä kertoo paljon se. Kallein olut on sadan bahtin iso Asahi. Bändi, urheilua ruudulta, bilis ja pöytäfutis. Ovella Power Rangers -patsaat toivottavat tervetulleeksi. Kiva terassi, jolla istuskella Five Feet Pavementin holvikaarten alla. Ulkona grillataan.
Missä: Dibuk Roadilla, lähellä Yaowaratin kulmaa.

Rockin’ Angels
Miksi: Singaporelaisen kitarasankarin pitämä pieni musiikkipubi Phuket Townissa. Aasialaiselta Santanalta näyttävä omistaja soittaa bändinsä kanssa joka ilta – ja vierailevat muusikot ovat tervetulleita osallistumaan. Ei tarvitse pelätä liian populistista äänimaisemaa; bändi tuntuu soittavan mitä milloinkin, tunteen mukaan. Jokainen kaupunki ansaitsisi tällaisen paikan.
Missä: 54 Yaowarat Road, Phuket Town.

Ka Jok See
Miksi: Saaren legendaarisimmat bileet löytyvät Phuket Townista pikkuravintolasta, jolla ei ole edes nimeä ovessaan. Aiemmin Ka Jok See on Bangkokin seurapiirien salaisuus, jossa rikkaat ja kuuluisat saattoivat heittäytyä hulluiksi ja tanssia pöydillä. Vaikka Ka Jok See on sittemmin tullut tunnetuksi myös turistien keskuudessa ovat bileet edelleen ikimuistoiset. Paikka on pieni, joten varaa pöytä hyvissä ajoin – mielellään useita päiviä etukäteen.
Missä: 26 Takua Pa‬ Road, Phuket Town. P. 076 217 903

Timber Hut
Miksi: Älä anna ruman, tiilistä tehdyn julkisivun hämätä; tämä on Thaimaan parhaita klubeja, taatusti Phuketin paras. Keskellä tanssilavaa soittavat sekopäiset DJ:t ja asiakkaat joraavat kuin viimeistä päivää pöytien ääressä ja parvella. Tämän lähemmäksi Thaimaa ei muutu musiikkivideoita. Kaikilla on iloinen virne naamalla. Thaimaalaiseen tyyliin syödään ja tanssitaan samaan aikaan. Tunnelmaltaan paikka on mutkaton: asiakkaina on niin Phuketin high so -porukkaa pikkumustissa kuin tavallista jengiä shortseissa. Bändit tapaavat olla erinomaiset.
Missä: Yaowarat-kadulla hieman Dibuk Roadista pohjoiseen.

Majoitus Phuket Townissa

Phuket Townissa on mukava käydä päiväseltään, mutta vanhakaupunki tarjoaa myös mielenkiintoisen vaihtoehdon rannoille majoittumiseen. Asuminen ja syöminen on Phuket Townissa paljon rantakohteita edullisempaa, ja kaupungista käsin on helppo tehdä retkiä ympäri saarta.

Ja mikä parasta, monet Phuket Townin hotelleista ja majataloista sijaitsevat tunnelmallisissa vanhoissa taloissa. Jo pelkästään näiden majapaikkojen takia voisi matkustaa Phuketiin!

Vanhankaupungin hotelleista legendaarisin on The Memory of On On Hotel. Tyylikkääksi remontoitu mutta edelleen hyvin kohtuuhintainen hotelli sijaitsee koko Phuketin vanhimmassa hotellirakennuksessa. Aikoinaan hotelli pääsi niin huonoon kuntoon, että se sai näytellä rähjäisen bangkokilaisen majapaikan osaa elokuvassa The Beach. Ne ajat ovat nyt kaukana takana, mutta hotelli on edelleen mahtavan tunnelmallinen majapaikka.

Hyviä vaihtoehtoja ovat myös esimerkiksi hieman kalliimpi Woo Gallery ja kooltaan suurempi Casa Blanca Boutique Hotel.

Miten Phuket Towniin pääsee?

Phuket Town sijaitsee saaren itäpuolella. Saaren länsipuolen rantakohteista perille pääsee edullisimmin lavatakseilla ja vaivattomimmin taksikyydillä.

Kannattaa huomioida, että vanhaa kaupunkia ympäröi moderni betonikaupunki, jonka ei kannata antaa hämätä: kyllä se upea historiallinen keskusta sieltä kaupungin sydämestä löytyy.

Tämä on paras paikka tutustua Phuketin alkuperäiseen kulttuuriin ja aitoihin phuketilaisiin ihmisiin.

 

Kun varaat äkkilähdöt ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!