Kanchanaburissa virtaava Kwai-joki tunnetaan parhaiten sillastaan, joka vuorostaan tunnetaan englantilaisen David Leanin ohjaamasta elokuvaklassikosta Kwai-joen silta. Kaunista Kwai-jokea ei tarvitse kuitenkaan ihailla vain sillalta käsin. Jokea pitkin pääsee veneillä viidakon keskelle yöpymään kirkkaan tähtitaivaan alle, eläinten huhuiluun.
Kwai-joelle järjestetään erilaisia retkiä Kanchanaburin lisäksi esimerkiksi Hua Hinista, mutta jokiretken voi tehdä myös omatoimisesti.
Ensin junalla…
Kanchanaburin rautatieasemalta noustaan junaan, joka vie toisen maailmansodan aikana rakennettua Kuoleman rautatietä pitkin Kwai-joen yläjuoksulle aivan Burman rajan tuntumaan Wang Pho -kylään. Junamatka kestää noin 1,5 tuntia.
Junamatka on jännä kokemus: penkit ovat puuta ja niissä mahtuu länsi-ihmisiä istumaan nippa-nappa kaksi rinnan. Kun juna pysähtyy asemilla, kyytiin nousee monenmoista myyjää. Juomamyyjien ämpärit on täytetty jääpaloilla ja seassa on huurteisia juomia, mitkä tekevätkin kauppansa, koska junassa ei ole ilmastointia.
Toiset myyjät tasapainoilevat keikkuvassa junassa valtaisat tarjottimet päänpäällään. Tarjottimilla on kaikenlaista syötävää, vaikka munkkeja. Koska ollaan Thaimaassa, kyytiin nousee myös luonnollisesti kaikenlaisen rihkaman myyjiä värillisine koruineen, huiveineen ja hattuineen.
…ja sitten veneellä
Wang Phosta pääsee pitkähäntäveneellä Kwai-jokea pitkin luoteeseen yhä pitemmälle yläjuoksuun, syvälle viidakkoon. Joessa kylpee vesipuhveleita ja norsuja. Apinoiden kiljaisut ja lintujen ääntelyt kaikuvat jokea reunustavien karstivuorten seinämiltä.
Joen varrella on monia lauttahotelleja, ja tarjonta on monenkirjavaa. On erittäin vaatimattomia, keskitasoisia ja hieman parempia hotelleja. Eroavaisuudet ovat lähinnä ulkoisissa puitteissa ja palvelun sisällössä.
Jos malttaa matkata jokea riittävän kauas, noin 45 minuutin pitkähäntävenematkan päähän, saapuu aivan Burman (Myanmarin) rajan tuntumaan, missä asuu moneja. Nykyisin mon-kansa on Thaimaassa pieni, Burman rajalla elävä vähemmistö, mutta 500–800-luvuilla he olivat Thaimaan valtiaita ja heidän dvaravati-kulttuurinsa oli Kaakkois-Aasian ensimmäisiä korkeakulttuureja. Rajan toisella puolen, Burmassa, moneja asuu edelleen kahdeksan miljoonaa. Burmassa monit ovat vuosikymmenet kamppailleet hallitusta vastaan oman kielensä säilyttämisestä ja muiden oikeuksiensa puolesta.
Mon-kylän vieressä on Jungle Raft -lauttahotelli, jossa on majoittumisen lisäksi tarjolla hierontoja sekä jalka- ja käsihoitoja. Hotellissa on ravintola, josta saa lounasta sekä illallista. Hotellilla on pelastusliivejä, jotka on puettava päälle, kun lähtee kokemaan, millaista on antaa virran viedä.
Virran vietävänä
Ensin vain nuoret näyttävät innostuvan kokeilemaan tätä hauskaa aktiviteettia, jossa kävellään viimeisen hotellihuoneen kohdalle ja hypätään veteen ja annetaan virran viedä. Ylöstuloon kannattaa alkaa varautua jo ennen viimeistä mutkaa, jotta ehtii kauhoa itsensä ensimmäisen hotellihuoneen laiturille ja saada kiinni tikapuista, joita pitkin noustaan ylös ja ”eikun takaisin laituria pitkin ja veteen”.
Ahneimmat vesipedot eivät malta mieltään, vaan uhmaavat virtaa ja niin he joutuvat kävelemään mutaista joen reunaa takaisin, liian kauaksi ajauduttuaan. Rohkeimmat saattavat kävellä paljain jaloin myös joen penkereellä, mitä ei suositella, sillä siellä on käärmeitä! Matkassa ollut nuorimies näki omin silmin.
Vierailulla mon-kylässä
Kun vesileikeistä on saanut kyllikseen, voi laiturilla ottaa rennosti ja paistatella päivää vaikka kirjaa lukien. Lepohetken jälkeen voikin suunnata mon-kylään, jossa asukkaat myyvät käsitöitään. Kylässä toimii myös pieni kyläkoulu, johon voi päästä hyvässä lykyssä tutustumaan. Koulun seinälle on ripustettu sekä Thaimaan että Burman kuninkaiden kuvia.
Koulu ottaa vastaan pienille lapsille tarkoitettuja oppikirjoja. Erityisen haluttuja ovat matematiikan ja englannin kirjat.
Tanssia tähtien valossa
Hotellilla ei ole sähköjä, vaan illan hämärtyessä jokaisen huoneen eteen tuodaan öljylamput.
Illan pimennyttyä hotellin teatterissa alkaa mon-heimolaisten tanssiesitys. Monit saapuvat pitkähäntäveneillä voimakkaisiin valkoisiin kasvomaalauksiin naamioituneina ja värikkäissä puvuissaan. Hetki on taianomainen. Viidakosta kuuluu vain erilaisten eläinten äännähdyksiä ja tähtitaivas on kirkas.
Esitys alkaa tervetulotanssilla, joka on Mon-heimolaisten perinteinen vieraiden vastaanotto tanssien ja laulaen. Tervetulotanssia seuraa kynttilätanssi. Uskonnollisina juhlapäivinä sekä täydenkuun aikaan Buddhalle tuodaan lahjoina kynttilöitä ja kukkia temppeleihin. Tansseja on kaikkiaan kahdeksan ja monet niistä muistuttavat hyvin paljon apsara-tanssia käsien liikkeineen ja pään kallistuksineen.
Norsuleirin kautta kotiin
Yksi tai kaksi yötä on riittävä joella, sillä viidakon keskellä ei tapahdu mitään muuta. Kun on riittävän levännyt, voi palata samaa reittiä takaisin tai käydä tutustumassa norsuleiriin.
Norsuleirille matkataan ensin pitkähäntäveneellä takaisinpäin alajuoksuun bambulautoille saakka, mistä pääsee bambulautalla elefanttifarmille. Siellä voi kavuta elefantin selkään ja käydä pienen kierroksen sekä nähdä elefanttien taitonäytöksiä.
Norsuleirit saavat silloin tällöin osakseen kritiikkiä eläinten hyväksikäytöstä. Thaimaassa pyritään kuitenkin jatkuvasti parantamaan elefanttien oloja.
Artikkelin on kirjoittanut MinneThaimaassa-sivuston luottoavustaja Saritta Duhamel, jolla on 10 vuoden kokemus Thaimaan-matkailusta.
Kun varaat äkkilähdöt ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!
