Khao Lak – nähtävyydet, retket ja tekemistä

Khao Lak on aktiivisen lomailijan paratiisi. Sukeltamaan ja snorklaamaan pääsee Ko Similanille ja muille upeille autiosaarille, ja sademetsään voi tutustua sekä Khao Lakin lähiviidakoissa että reilun tunnin ajomatkan päässä Khao Sokin upeassa kansallispuistossa. Kulttuurinystävän kannattaa puolestaan käydä tutustumassa Takuapan vanhaankaupunkiin.

Khao Lak – tsunamin muistomerkit

Tsunamin muistomerki. Khao Lak, Thaimaa. Kuva: Sittitap / Shutterstock.com

Khao Lakia runnelleesta tsunamista on jäänyt muistoksi partiovene 813, jonka aalto paiskasi keskelle peltoa kahden kilometrin päässä Bang Niangin rannasta. Partiovene oli suojellut Khao Lakissa lomaillutta thaimaalaista prinssiä, joka kuoli tsunamissa.

Bang Niangissa päätien varrella sijaitseva myös Tsunami Museum. Vaatimattomassa pikkumuseossa kerrotaan seinätauluilla tsunamien synnystä ja vaikutuksesta luontoon.

Ban Nam Khem Tsunami Memorial Park, Khao Lak, Thaimaa. Kuva: Patryk Kosmider / Shutterstock.com

Vaikuttava Tsunami Memorial sijaitsee puolestaan Nam Khemissä, 20 kilometrin päässä Khao Lakin turistikylistä, Ko Kho Khao -saaren vieressä. Installaatiossa betoniaalto on nielaissut kalastajaveneen ja omaiset ovat kirjoittaneet omaisilleen koskettavia viestejä muistolaattoihin.

Matkalla Nam Khemiin näkee kalastajakyliä, joiden talot ovat kaikki toistensa kopioita ja rakennettu avustusvoimin. Jättiaalto ei iskenyt ainoastaan turisteihin: se vei kokonaisia kyläyhteisöjä mennessään.

Khao Lak kulttuurin ystävälle

Takua Pa, Khao Lak, Thaimaa. Kuva: JoeyPhoto / Shutterstock.com

Takuapan vanhassakaupungissa on säilynyt vanhoja portugalinkiinalaisia kauppiastaloja. Kiinalaisten siirtolaisten asuttama kaupunki rikastui 1900-luvun alussa tinakaivoksilla, mutta vajosi sittemmin unohduksiin. Asukkaat ovat hiljalleen heränneet suojelemaan arkkitehtuurisesti arvokkaita vanhoja talojaan.

Hienoimmat talot ovat keskittyneet Udomtara- ja Sri Takuapa -kaduille. Katujen varrella on tunnelmallisia puoteja ja muutama kahvila, joissa jaetaan vanhaa keskustaa esittelevää kävelykierroskarttaa.

Vanhakaupunki on kiinnostavimmillaan aamupäivisin, kun puodit ovat auki ja torilla on vilinää. Sunnuntaisin vietetään turistisesonkina iltapäivämarkkinoita, joilla on maisteltavana perinneruokia.

Takuapan vanhakaupunki sijaitsee syrjässä modernista Takuapasta. Takuapan T-risteyksestä käännytään oikealle, minkä jälkeen saa ajaa vielä hyvän matkaa mutkittelevia maalaisteitä.

Matkan varrelle osuu Nam Khemin tsunamimuistomerkki ja saari Ko Kho Khao.

Khao Lakin saariretket

Koh Similan, Thaimaa. Kuva: Fomengto / Shutterstock.com

Khao Lakin suurin vetonaula on kaukana avomerellä sijaitseva pieni autiosaaristo, Ko Similan. Saaret tunnetaan Thaimaan parhaimpina sukelluskohteina, mutta ne houkuttelevat myös auringonpalvojia. Maisemat ovat hienot myös pinnan päällä: Viidakkoiset graniittisaaret nousevat syvänsinisestä merestä. Suojaisissa poukamissa on valkoisena hohtavia hiekkarantoja.

Päiväretkiin kuuluu snorklaamista. Retket tehdään pikaveneillä, joilla matka vie tunnin suuntaansa.

Upeita maisemia löytyy myös Phang-Nga-lahdelta, jossa merestä nousee eriskummallisen näköisiä karstisaaria. Saarista kuuluisin on James Bondin seikkailuista tuttu James Bond Island.

Phang-Nga-Lahti sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Khao Lakista. Parhaimmin maisemista nauttii kajakilla melomalla.

Khao Lakin saariretket voi varata paikan päältä pienistä matkatoimistoista tai etukäteen netistä, jolloin pääsee lukemaan muiden matkailijoiden arvosteluja retkenjärjestäjästä.

Viidakoita ja vesiputouksia

Khao Sok -kansallispuisto, Thaimaa. Kuva: Andreas Rose / Shutterstock.com

Khao Sokin sademetsään järjestetään päiväretkiä, mutta parhaiten sademetsästä nauttii useamman päivän retkillä. Kansallispuiston portti sijaitsee 70 kilometrin pässä Khao Lakista.

Ton Chong Fa -vesiputous. Khao Lak, Thaimaa. Kuva: Iammotos / Shutterstock.com

Khao Lakin vieressä on useampikin vesiputous. Näyttävin niistä on Lampi, joka sijaitsee 25 kilometriä Khao Lakista etelään. Valtatie 4:ltä kääntyy pikkutie putoukselle. Kaunis vesiputous kohisee raikkaaseen viidakkolampeen, johon voi pulahtaa. Luonto on ympärillä uskomattoman vehreää.

Sukeltaminen Khao Lakissa

Karettikilpikonna syömässä koralleja. Koh Similan, Thaimaa. Kuva: Rich Carey / Shutterstock.com

Khao Lakin turismi syntyi alun perin sukeltamisen ympärille. Khao Lak sijaitsee mantereella lähimpänä Koh Similania, autiosaarten ryhmää, jota pidetään yleisesti Thaimaan parhaana sukelluskohteena. Ko Similanin lisäksi lähistön upeita sukelluskohteita ovat Ko Bon ja Ko Tachai.

Sukeltamaan pääsee päiväretkille pikaveneillä, mutta parhaiten kaukaisista saarista nauttii useamman päivän liveaboard-sukellussafareilla.

Khao Lakissa voi toki myös suorittaa kaikki mahdolliset sukelluskurssit.

Snorklaaminen Khao Lakissa

Snorklaaja. Koh Similan, Thaimaa. Kuva: Benny Marty / Shutterstock.com

Khao Lakin rannasta on turha koettaa snorklata. Sen sijaan saarilla odottavat hienot snorklausmaastot. Snorklaamaan pääsee Ko Similanin päiväretkillä, ja osa sukelluskeskuksista ottaa snorklaajia mukaan omillekin retkilleen.

Ainutlaatuisin mahdollisuus snorklaajille ovat kuitenkin Ko Similanin saarille tehtävät, varta vasten snorklaajille tarkoitetut liveaboard-matkat. Missään muualla maailmassa ei ilmeisesti olekaan snorklaajia varten suunniteltuja liveaboardeja.

Poseidon Bungalowsilla on snorkkelisafareista vuosien kokemus. Ruotsalaismiehen pyörittämä mökkikylä oli itse asiassa yksi ensimmäisistä yrityksistä, joka järjesti Similanille ylipäätään minkäänlaisia matkoja.

Golf Khao Lakissa

Vau! Katahong Golf Resortista nauttimiseen kannattaa varata ainakin muutama päivä. Kuva: Juha-Matti Vuorinen

Khao Lakin alueella on kaksi golfkenttää. Sataman ja rantojen lähellä sijaitseva Thaplamu Navy golf course (laivaston omistama kenttä on avoinna yleisölle) ja hieman kauempana oleva (matkaa rannoille on noin 25 minuuttia) Thaimuang Golf Club & Marina.

Lähiseudun paras golfkenttä on Katathong Golf Resort, joka sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Khao Lakista. Tie vuoriston halki on tosin sen verran mutkainen (ja kaunis), että sen ajamiseen kannattaa varata lähemmäs tunti Khao Lakin rantakohteista. Upea kenttä on säilynyt pienoisena salaisuutena, ja salaista tunnelmaa lisää sen sijainti laaksossa vehreiden vuorten ympäröimänä.

Kenttä käsittää 18-väylää, rangen, kaksi putti- ja chippigriiniä sekä harjoitusbunkkerin. Thaimaassa asuva golfopettaja Juha-Matti ”Juhis” Vuorinen kuvaa kenttää:

”Katathong Golf on layoutiltaan yksi mielenkiintoisimmista kentistä, joilla olen Thaimaassa koskaan pelannut. Pelatessa ei tullut kertaakaan oloa, että tämä väylä on jo kertaalleen pelattu. Layout tarjoaa runsaasti korkeuseroja, ja potentiaalisia signature-reikiä voisi olla helpolla viisikin.”

Juhis myös suosittelee jäämään yöksi tai pariksi Katathong golfkentän hotelliin: ”Olen sataprosenttisen varma, että tämä golfresort tulee vielä saavuttamaan suuren suosion, kun sana kiirii!”

Kun varaat lennot ja hotellit yhteistyökumppaniemme kautta, me saamme pienen provision – mutta sinä et maksa penniäkään ylimääräistä. Kiitos, että tuet MinneThaimaassa.comin toimintaa!

2 KOMMENTIT

  1. Krabi on hienon näköinen, mutta siellä sijaitseva AoNang on täysi helv**** maan päällä. Ällöttävän likainen, kaikkialla haisee, roskaa joka paikassa, ranta on uimakelvoton, kaupustelijat eivät jätä missään rauhaan ja suurin osa niistä on intialaisia huijareita. Pahinta ovat huijaavat dragqueenit, jotka käpälöivät lapsia seksuaalisista paikoista ja vaativat rahaa kun ”olemme ottaneet heistä kuvia”. Ellei maksa, alkaa hirveä huuto ja kiljunta ja vaativat poliisia kun ”olemme rikkoneet mekon helman” tms keksittyä sontaa. Sain siellä kaksi ruokamyrkytystä, molemmat intialaisesta ravintolasta. Ei ole sen jälkeen intialainen ruoka oikein maistunut. Lisäksi intialaiset ja pakistanilaiset kyttäävät kiiluvin silmin pieniä lapsia ja silittelevät tisseistä ja pyllystä tilaisuuden tullen. Olen reissannut paljon eläissäni, mutta missään en ole pelännyt niin paljon kuin AoNangissa. Oksettava paikka, jonne en palaa ikinä!

KOMMENTOI

Kirjoita kommentti!
Kirjoita nimesi